Kannattajakulttuuri on tehnyt ison vaikutuksen – Iisalmelaislähtöinen Antti Mähönen pelaa vielä ainakin tulevan kauden Saksan Bundesliigassa

Iisalmelaislähtöinen salibandyn pelaaja Antti Mähönen on voittanut kaksi hopeaa Saksan Bundesliigassa TV Lilienthalin riveissä.

Mähönen haluaa joukkueen kanssa kirkastaa kahden viime kauden hopeamitalit tuplamestaruudeksi ja päättää monta kautta jatkunut Weissenfelsin dominanssin. Lilienthal sai tälle kaudelle suomalaisen valmentajan Jesse Backmanin.

Bundesliiga on ollut viime kausina kovasti suomalaisten suosiossa. Mähönen arvelee, että se on sopiva sarjataso päästä pelaamaan ja kokemaan arkea ulkomailla.

SBS Bluesin riveissä kakkosdivaria pelannut Mähönen siirtyi Saksaan 2017. Hän otti itse yhteyttä seuraan ja sai sopimuksen testijakson kautta.

– Bundesliigan kärkipelit ovat pelillisesti samaa tasoa kuin Suomen ykkösdivari. Tasoerot ovat isoja, kärkikuusikko erottuu. Ulkomaalaisvahvistukset hankitaan ratkaisurooleihin, korkeimmillaan ykkösdivaria Suomessa pelannut Mähönen sanoo.

– Pelaan itsekin isossa vastuussa ykkös- tai kakkoskentässä. Pelaan paljon erikoistilanteissa. Olen ollut parhaita pistemiehiä joukkueessani.

Mähönen arvioi, että Saksan Bundesliigassa pelataan Suomeen verrattuna hieman hitaammin ja passiivisemmin.

– Uusi valmentaja tulee viemään peliämme aktiivisempaan suuntaan. Me haluamme olla kentällä joukkue, joka ottaa aloitteet käsiinsä ja on aktiivinen pelin eri vaiheissa. Pelitavan muutos tulee olemaan varmasti vaikea, mutta tykkään siitä suuntauksesta.

Saksassa panostetaan paljon fyysiseen treeniin. Mähönen näkee, että on mennyt siinä eniten eteenpäin. Pelilliseen näkemykseen hän ei koe saaneensa kehitystä. Kannattajakulttuuri ja otteluiden tunnelma ovat yksi perusteista, miksi Mähönen nauttii pelata Saksassa.

– Kannattajakulttuuri on Suomea edellä. Katsomoissa on äänekäs tunnelma. Kannattajat soittavat rumpuja ja laulavat koko pelin ajan.

Suurin muutos Saksaan sopeutumisessa oli kielen opiskelu, sillä Mähönen ei osannut saksaa lainkaan. Seura on järjestänyt hänelle työtä salibandyn rinnalle sekä antanut tukea kielen opiskeluun.

Mähönen on ollut tänä kesänä Koljonvirran leirintäalueella jelppimässä sukulaisiaan. Lisäksi hän on treenannut Floorball Iisalmen mukana jonkun verran.

– Kesä Iisalmessa on antanut minulle paljon energiaa. Tuleva sarjakausi Saksassa alkaa syyskuussa.

Mähönen arvioi, että tuleva kausi voi olla hänen viimeinen Saksassa.

– Pitkän kauden aikana voi vielä mieli muuttua. Alkaa olla jo ikävä takaisin Suomeen, sukulaisten ympärillä on ollut mukava viettää kesää.

Mähönen haluaa jatkaa uraansa vastaavalla tasolla niin pitkään kuin paikat kestävät. Toistaiseksi siinä ei ollut mitään ongelmia.

Salibandyn pelaajan kesätreeni on hyvin juoksupainotteista. Salibandy vaatii fyysisistä ominaisuuksista nopeuskestävyyttä ja räjähtävyyttä.

– Lisäksi keskivartalon lihaksien vahvistaminen on tärkeää, että pärjää kulmaväännöissä.

Mähönen arvioi vahvuuksikseen nopeuden ja pelikäsityksen. Hän haluaa parantaa joka osa-alueella ja olla sitä kautta pelaajana kokonaisvaltaisempi.

Floorball Iisalmen kasvatti pelasi FBI:n edustusjoukkueessa kaudet 2005 ja 2009.

– Tämä Kankaan liikuntahalli on minulle hyvin tuttu paikka. Kävin täällä paljon omalla ajalla lätkimässä palloa. Tulin aina, milloin mitenkin sisään, Mähönen kuvailee haastattelupaikkaa.

Antti Mähönen

On syntynyt 1985 Iisalmessa.

Pelipaikka: Hyökkääjä, pelaa niin keskellä kuin laidalla.

Kätisyys: Left.

Työskennellyt nuoriso-ohjaajana Helsingissä, on Saksaan lähdön jälkeen ollut virkavapaalla.

On pelannut Suomessa muun muassa Floorball Iisalmen, SB Savon ja SBS Bluesin riveissä.

Siirtyi kaudella 2016–2017 Saksan Bundesliigaan TV Lilienthalin joukkueeseen.

Harrastuksia: skeittaus, penkkiurheilu, musiikin kuuntelu, elokuvien katselu ja erilaisten pallopelien pelaaminen.

Sopimus vielä tulevasta kaudesta Lilienthalin kanssa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Sporttiset

Lapinlahden AU:n jokkiskuljettajille kaksi Itä-Suomen aluemestaruutta

Niko Allinen neljäs Historic-rallisarjan pisteissä

Ketään ei pelätä – Ice-Bowlingin nuoret eivät kokeneempien edessä kangistu

Global Trustworthy on jälleen starttirytmissä – syksyn kolme starttia osoittavat orin tason säilyneen

PK:n edustusjoukkue on uuden ajan alussa – vastuuvalmentajaksi valittiin Jani Vidgren

LaLu voitti myös sunnuntain kotipelinsä ja nousi lohkossa viidenneksi

Face Time Bourbon osoitti ainutlaatuisuutensa Vermossa

Maastopyöräily ja neljä vuodenaikaa – Iisalmessa tehtiin mainio MTB:stä kertova lyhytelokuva

Kiminki toi Ylä-Savoon rallin SM-kultaa – ensi vuonna yleisen SM-rallisarjaan

LL-89 jatkaa puhtaalla pelillä SM-sarjassa – Joukkueen uudeksi päävalmentajaksi tulee Jouni Levander