Olli-Pekka Partanen oli kuin keilalla päähän lyöty – toinen sija yllätti hänet täysin

Pöllämystynyt. Lähinnä sellainen oli Olli-Pekka Partanen sunnuntaina Kiuruveden keilafinaalissa sunnuntaina.

Omaksi ja muiden hämmästykseksi 47-vuotias metsäkoneasentaja paukutteli finaalissa ihan päätyyn asti. Mainareiden maajoukkuemies Juho Rissanen toki oli ylivoimainen, mutta perinteisessä, jo kuudennen kerran järjestetyssä Sorvarin Erikoisessa.

– En voinut kuvitellakaan, että noin hyvin pärjään. En ollut edes finaalin kilpailumuotoa tutkinut, mutta pitää ehkä seuraaviin kisoihin ja kisakaavioon tutustua, naureksi kakkosrahat kuitannut Partanen.

Kun kaatopaikka löytyi, ei Partanen päästänyt otettaan lipsumaan. Round robin-finaalissakin tuli vielä kolme parivoittoa.

Ponssella Vieremällä töitä tekevä Partanen on keilannut totisemmin vasta reilut 1,5 vuotta, sitä ennen hupimielellä vain silloin tällöin. Ennätys 267 on jo muutaman vuoden takaa.

– Päivästä on tulos kiinni. Vielä lauantaina meni ihan penkin alle. Ajattelin jo, että ilkiänkö sunnuntaina edes lähteä finaaliin.

Kerran aiemminkin oli Partanen selvinnyt kisafinaaliin. Sijoitus oli silloin 11:s.

Juho Rissasen heitto ja hermot pysyivät Kiuruvedellä hyvin kasassa. Siilinjärveläiselle, Kuopion keilahallissa työskentelevälle nuorukaiselle ei nyt vastusta löytynyt.

Kisan kolmonen oli Oulun Juha Ollonqvist ja neljäs Kiuruveden nuori Arttu Reinikainen.

Kiuruveden keilahallin kisakausi jatkuu vilkkaana, kun ensi sunnuntaina klo 15 kisataan Ylä-Savon keilailuliiton mestaruuskilpailut.

Niin ensi sunnuntain kuin muidenkin hallin erikoiskisojen finaaleja ja sarjaotteluja voi seurata live-lähetyksenä Youtubesta, jonka linkki on keilahallin nettisivulla.

– Tällaiselle palvelulle on selvästi kysyntää, ja kun lähetykset jäävät talteen, voidaan nauhoituksia käyttää myös valmennuksessa, kertoo lähetyksistä huolehtiva Jari Reinikainen.

HD-lähetyksen toteutukseen tarvitaan Reinikaisen mukaan neljä kameraa, kaapeli ja tietokone. Ja asiaan perehtynyt tekniikasta huolehtimaan.

– Alle tuhannella eurolla laitteet irtosivat, joten ei tämä mahdottomia panostuksia vaadi. Muutamat hallit ovatkin jo olleet lähetyksistä kiinnostuneita, kertoo Jari Reinikainen.

Uusimmat

Sporttiset

Polkupyöriä kaivetaan nyt esiin talviteloilta – Se tietää kiirettä myös pyörähuoltoyrittäjälle

Karhuperheessä jälleen palkintosade – mennyt kausi osoitti, että edustusjoukkueesta voi hyvinkin nousta Liigaan

Pallo-Kerho 37 saa uuden maskotin – Ilona Harju voitti maskotti -aiheisen piirustuskilpailun

Iisalmeen Ruotsista siirtynyt Tapiro Jet järjesti mukavan pääsiäisyllätyksen

Hyväntekeväisyystapahtuma vain kasvaa – Sukevan Sulttaani pääsee taas jakamaan hurjan määrän pehmoleluja ja salibandyvarusteita

Joona Roth eteni SM-nyrkkeilyn mitaliotteluihin – tulossa vähintään pronssi

PAVE ry palkittiin TUL:n piirin vuoden seurana

Vaellus ja Vernanto palaamassa radoille - oripoikien talvi on sujunut suunnitelmien mukaan

Saara Penttinen kurvaili SM-kisoissa neljänneksi

Juha Yli-Sipolalle kolme PM-mitalia Ruotsista