U17-pojat upeasti PM-turnauksen finaaliin – PK-37:n Eetu Rissanen onnistui maalinteossa

Suomen U17-poikien maajoukkue voitti avoimen PM-turnauksen kolmannessa ottelussaan Färsaarilla Pohjois-Irlannin 3–1 (1–1). Samalla Suomi varmisti upeasti paikkansa lauantaina pelattavaan finaaliin.

Ottelun ensimmäinen puoliaika ei ollut Suomelta parasta peliä, mutta 23. minuutilla sinivalkeat värit siirtyivät johtoon. Hyvän hyökkäyksen päätteeksi Adam Marhiev pisti pallon etuyläkulmaan.

Vain minuutti tästä ja Pohjois-Irlanti tuli tasoihin.

Ottelun 58. minuutilla Juho Ojanen kaadettiin ja pallo vietiin pilkulle. Naatan Skyttä ei 11 metristä erehtynyt.

Suomi naulasi ottelun kolme minuuttia myöhemmin, kun Ville Koski alusti ja PK-37:n Eetu Rissanen sijoitti pallon alakulmaan.

Suomen avauskokoonpanossa oli myös PK-37:n Viljami Aittokoski.

– Toisella puoliajalla teimme erinomaisen ryhtiliikkeen. Siitä on poikia syytä kehua, maajoukkuevalmentaja Erkka V. Lehtola alleviivasi Palloliiton tiedotteessa.

Suomen finaalivastustaja ratkeaa myöhään torstai-iltana. Finaali alkaa alustavien tietoja mukaan lauantaina kello 17 Suomen aikaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Sporttiset

Niko Allinen neljäs Historic-rallisarjan pisteissä

Ketään ei pelätä – Ice-Bowlingin nuoret eivät kokeneempien edessä kangistu

Global Trustworthy on jälleen starttirytmissä – syksyn kolme starttia osoittavat orin tason säilyneen

PK:n edustusjoukkue on uuden ajan alussa – vastuuvalmentajaksi valittiin Jani Vidgren

LaLu voitti myös sunnuntain kotipelinsä ja nousi lohkossa viidenneksi

Face Time Bourbon osoitti ainutlaatuisuutensa Vermossa

Maastopyöräily ja neljä vuodenaikaa – Iisalmessa tehtiin mainio MTB:stä kertova lyhytelokuva

Kiminki toi Ylä-Savoon rallin SM-kultaa – ensi vuonna yleisen SM-rallisarjaan

LL-89 jatkaa puhtaalla pelillä SM-sarjassa – Joukkueen uudeksi päävalmentajaksi tulee Jouni Levander

LaLu nousi vaikean kautta kauden avausvoittoon