Iisalmeen oli tulossa 157 osanottajaa: Piispansauva – tapahtuma siirretään viime metreillä

Piispansauvasta ei kisata tulevana keskiviikkona 18. maaliskuuta Iisalmessa koronavirustartuntojen hillitsemiseksi.

Piispansauva –tapahtuman koko ohjelma on peruttu.

Tapahtumaan oli ennakkoilmoittautunut 157 osanottajaa ympäri Kuopion hiippakunnan aluetta.

Tapahtuma järjestetään Iisalmessa myöhemmin sitten, kun yleisötapahtumien järjestäminen on jälleen mahdollista.

– Valmistelut tapahtuman osalta olivat aivan viime metreillä. Haluammekin tässä välittää kiitoksemme tehdystä työstä yhteistyökumppaneille eri paikkakunnilla, tiedottaa diakoniatyöntekijä Ritva Mustonen Iisalmen seurakunnasta.

– Työ ei ole mennyt hukkaan, tehdään yhdessä hyvä tapahtuma sitten, kun se on turvallisesti mahdollista.

Iisalmessa tapahtumaa ovat olleet järjestämässä Iisalmen seurakunta, Iisalmen Työvoimayhdistys ry, Päiväkeskus Pysäkki ry ja Iisalmen Mielenterveystuki ry.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.