Osakkeiden myynti soten hallitukseen: tehdyt esitykset ovat salassa pidettäviä

Ylä-Savon sote-kuntayhtymän yhtymähallitus järjestää ensi perjantaina ylimääräisen kokouksen.

Esityslistalla on kaksi asiaa, joista toinen käsittelee omistajaohjausta ja osakkeiden myyntiä.

Yhtymähallitukselle tehtyjä esityksiä ei kuitenkaan julkisesti avata.

Esitykset valmistellut kuntayhtymän toimitusjohtaja Leila Pekkanen viittaa julkisuuslain 24. pykälään, jonka perusteella esitykset ovat salassapidettävää tietoa.

Mahdolliset päätökset tulevat kuitenkin julkisiksi pöytäkirjan tarkastamisen jälkeen.

Iisalmen Sanomien saamien tietojen mukaan kyseessä ovat Terveyspalvelu Verso Oy:n omistajaohjaukseen ja osakkeiden myyntiin liittyvät asiat.

Sote-kuntayhtymä on Verson pääomistaja.

Julkisuuslain 24. pykälän kohdan 20 mukaan salassa pidettäviä viranomaisen asiakirjoja ovat asiakirjat, jotka sisältävät tietoja yksityisestä liikesalaisuudesta.

Niin ikään salassa pidettäviä ovat sellaiset asiakirjat, jotka sisältävät tietoja muusta vastaavasta yksityisen elinkeinotoimintaa koskevasta seikasta, jos tiedon antaminen niistä aiheuttaisi elinkeinonharjoittajalle taloudellista vahinkoa.

Terveyspalvelu Verso Oy:n viime vuoden elokuussa toteuttama osakeanti johti melkoiseen jälkipyykin pesuun.

Viimeksi sote-kuntayhtymän tarkastuslautakunta pyysi yhtymähallitukselta osakeantiin liittyvää selvitystä.

Yhtymähallituksen antama selvitys tyydytti tarkastuslautakuntaa, joka äskettäin merkitsi selvityksen tiedokseen.

Verson osakeannilla vahvistettiin yhtiön markkina-asemaa Itä-Suomen työterveyshuollossa.

Ylä-Savon sote-kuntayhtymä on edelleenkin Verson pääomistaja 51 prosentin osuudellaan.

Sijoittaja Yrjö Laakkosen Yl Kapital Oy merkitsi osakeannissa 808 osaketta runsaalla miljoonalla eurolla.

Kyseisellä summalla heltisi 41,2 prosentin siivu osakekannasta.

Uusimmat

Ylä-Savo

Iisalmen Mäkkäristä oikikseen, ja vero-oikeus vei mennessään – Mikko Leinola työskentelee kansainvälisessä yhtiössä

Uusi juttusarja kurkistaa yläsavolaisten elämään ulkomailla – vinkkaa meille maailmalla asuvia!

Eevariitta Mustosen päätös virasta syntyi hartaan pohdinnan jälkeen – kotikunta vei kuitenkin pitemmän korren

Karhut vauhdissa isommasta pienimpään – Pölhölää kohti mennään seuraavaksi

Kirjan ja ruusun päivä: Kolme kirjojen parissa työskentelevää kertoo ajatuksiaan lukemisesta sekä antaa lukuvinkit miehille

Vartti aikaa ostaa hävikkiä – Iisalmi suunnittelee kouluruoan ylijäämän myyntiä

Pientä vaaliähkyäkin ilmassa – EU-vaalit eivät kovin paljon jaksa kyselyyn vastaajia innostaa

Toimittajan kommentti: Vaikuttaa voi kuka tahansa – myös Euroopan unionin päätöksiin

Eurovaalit painavat päälle – iisalmelaiset pohtivat, miksi vaaleja ei mainosteta enemmän

Sivullinen kuuli avunhuudot jäältä – heikkojen jäiden läpi pudonnut mies pelastautui rantamökkiin