Teatteri: Nukketeatteri Kepposen tarinassa Räpylä-Niiranen kasvaa ihmettelyn kohteesta sankariksi

Nukketeatteri Kepposen juhlavuoden esitykseen on mainiolla tavalla valikoitunut päähenkilö oman paikkakunnan historiasta,1700-1800 lukujen taitteeseen sijoittuen.

Teija Sivulan käsikirjoittama Räpylä-Niirasen henkilö herättää uteliaisuuden perehtyä hänen tarinaansa kaiken sen tiedon mukaan mitä on saatavilla. Esitys on tarkoitettu kaikenikäisille katsojille.

Tarinan mukaan räpylämäiset jalat ja kädet omaava Niiranen pystyi uimaan pitkiä matkoja ja sukeltamaan kauan veden alla.

Esityksen tapahtumat sijoittuvatkin paljolti järven pohjaan, jossa Räpylä-Niiranen tapaa vedenhaltijan sekä hänen tyttärensä Venlan. Juoni seuraa perinteisen suomalaisen kansansadun kaavaa, jossa paha saa palkkansa ja hyvä voittaa. Tällä kertaa pahaa edustaa Näkki, joka on vanginnut veden alle kyläläisten karjaa. Yhteistyössä muiden kylän lapsien kanssa Räpylä-Niiranen häätää Näkin pois ikuisiksi ajoiksi Porovedestä erilaisten taikakeinojen avulla.

Räpylä-Niiranen kasvaa tarinan mukana ihmettelyn kohteesta sankariksi.

Kävin katsomassa puoli tuntia kestäneen esityksen tavallisena arkiaamuna.

Pienten koululaisten kanssa samassa näytöksessä ollessani mietin, käyvätköhän näytöksissä koskaan yläkoulun tai lukion luokat. Entäpä seniorikansalaiset.

Piipahdus nukketeatterin maailmaan oli kuin henkinen kahvilassa käynti, jossa piristävän kahvin lisukkeena on nautittu jokin hieman laadukkaampi leivos. Esitys ruokki ajattelun luovaa puolta koko päivän.

Nukketeatteri Kepposen pieni esityssali kulttuurikeskuksen alakerrassa on hyvin tunnelmallinen esityspaikka. Tunnelman lisäksi visuaalisuus on suuressa osassa Nukketeatteri Kepposen tuotantoa. Takaseinälle heijastettavat varjokuvat toimivat itsenäisenä osana tarinan kulkua.  Valoista ja äänitehosteista vastaa Sisko Kouvalainen, samoin musiikkikappaleen nappivalinnasta.

Näyttämöllä on tavallaan aina kaksi katsottavaa, nuken liikuttajat eli nukettajat ja esityksessä pääosassa oleva nukke. Nukettajien yhtenäiset asut tuovat tyyliltään mieleen keskiaikaisen tai perinteisen suomalaisen maalaisnaisen puvun.

Nukettajina toimivat Lulu Saastamoinen, Sanna Svensk, Kaija Toivanen, Auli Matilainen ja Merja Jalkanen.

Esittäjät liikuttavat nukkeja suoraan, ei narujen tai keppien avulla. Nukkien liikuttelu tuo esitykseen maagisen tunnelman; niitä liikutetaan kepeästi, jouhevasti ja arvostavasti.

Hemmotellut nukenmöllykät ovat koomisesti aidon näköisiä ja ilmeikkäitä. Ihan kuin se Räpylä-Niiranen olisi katsonut suoraan minua.

Teatteri:

Nukketeatteri Kepposen 20-vuotisjuhlanäytös: Räpylä-Niiranen. Nukketeatterin tiloissa kulttuurikeskuksessa, tiistaina 6.11.

Käsikirjoitus ja ohjaus: Teija Sivula.

Nuket: Kaija Toivanen ja ryhmä.

Uusimmat

Ylä-Savo

Iisalmen Sanomien näköislehden ilmestymisessä tekninen ongelma – vikaa selvitetään parhaillaan

Kansanedustajat Markku Rossi ja Seppo Kääriäinen lähtevät helpottuneina, mutta haikein mielin

Finnpulpin esittelytilaisuus täytti salin – iisalmelainen kuljetusyrittäjä: Läksin kuuntelemaan, mitä tuleman pitää

Nettihurmuri huijasi savolaisnaiselta yli 100000 euroa – poliisi keskeytti tapauksen tutkinnan

Booking-sivustolta löytyy myös Maisa´s studio Vieremältä ja Lapinlahdelta – yrittäjät hyvillään kovasta kysynnästä

148-vuotias itsenäisyys päättymässä – Keiteleen seurakuntaa esitetään liitettäväksi yhtymään

Nyt se varmistui: iisalmelainen ja eteläsavolainen pankki fuusioituvat

Terveisiä herättäjäjuhlien valmisteluista Kiuruvedelle: Herättäjä-Yhdistyksen kirkkopyhässä vieraana Heikki Hurskainen

Suuri omakotitalo paloi pitkään Varpaisjärvellä – kolme kissaa kuoli

Kaupungilta Kiuruveden Yrityskiinteistö Oy:lle laina velanmaksuun