Murehdin Mannerheim-elokuvaa joka päivä

Vetäytyminen Mannerheim-elokuvahankkeesta oli ohjaaja Renny Harlinille kova paikka. Hän kertoo Iltalehdessä, että murehti projektia joka ikinen päivä.

- Tulin siihen pisteeseen, että minun oli pakko sanoutua projektista irti. Se alkoi vaikuttaa terveyteeni. En pystynyt nukkumaan.

- Luopuminen Mannerheimista oli urani vaikein ratkaisu. Se eli unelmissani ja ajatuksissani loppuun asti.

Harlinin mukaan yksi painava syy irtautumiseen oli se, että vuosia junnannut projekti oli muuttumassa farssiksi.

- Minulle oli rikottu niin monet lupaukset, ja tätä elokuvaa oli alettu tehdä niin monta kertaa, että tuli sellainen tunne, että tässä häpäistään Mannerheimin muistoa ja halvennetaan koko aihetta suomalaisten silmissä.

Harlinin mielestä elokuvaversion näkemys Mannerheimista alkoi vääristyä, joten hän ei voinut enää allekirjoittaa käsikirjoitusta.

Harlin kuitenkin sanoo, että aikoo tehdä tulevaisuudessa oman versionsa Mannerheimin elämästä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.