Mainos: Savon Yrittäjät

Nilsiä-Tahko: Kahden keskuksen alue haastaa ja houkuttaa

Nilsiän Yrittäjien puheenjohtaja Teija Kemppi on saanut Yrittäjistä verkostoja, mukavaa tekemistä ja uusia ystäviä. Anna-Liisa Järvenpää

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: Teija Kempillä on tavallinen etätyöpäivä kotitoimistossaan Nilsiässä. Hän toimii yrittäjänä yrityksessä, joka myy ja markkinoi Tahkon alueen matkailutuotteita sekä auttaa ryhmiä tapahtumajärjestelyissä. Nilsiä on Kempille hyvä paikka asua ja yrittää.

- Meillä on täällä kaikki peruspalvelut sekä monipuoliset harrastusmahdollisuudet, koska matkailukeskus Tahko tuo hyvän lisän. Erilaisia harrasteseuroja ja -yhdistyksiä on paljon, joten tekemistä ja tapahtumia riittää. Toisaalta on myös luontoa, metsää ja järviä rauhoittumiseen.

- Yrityksille täällä on samoja palveluita käytettävissä kuin kantakaupungissakin, eli kehittämistä, konsultointia ja muutakin apua saa siinä missä vaikka Kuopion keskustassakin, Kemppi muistuttaa.

 

Kemppi on toiminut tänä vuonna Nilsiän Yrittäjien puheenjohtajana. Hän näkee alueella paljon mahdollisuuksia yritystoiminnan kehittämiseen ja monipuolistamiseen, mutta myös haasteita.

- Täällä Nilsiässä on kaksi keskustaa vieretysten, eli Nilsiä palvelukeskuksena ja Tahko matkailukeskuksena. Meillä on siis normaalia paremmat paikallismarkkinat.

- Se mikä huolestuttaa, on kivijalkakauppojen häviäminen, mutta se on toki yleismaailmallinen ilmiö. Suomen ja koko maailman taloustilanne heijastuu tännekin esim. matkailuun ja sitä kautta muihinkin palveluihin alueella. Toisaalta se on myös mahdollisuus lähimatkailulle, Kemppi summaa.

Nilsiässä, kuten muissakin maaseutualueilla ikärakenne ja palvelujen käytön muutos näkyy ympäristön hiljenemisenä.

- Nilsiän Yrittäjät yhdessä muiden toimijoiden kanssa tekee töitä Nilsiän keskustan sekä Nilsiän alueen palveluiden esille nostamiseksi matkailijoille, jotta saataisiin pidettyä alue virkeänä, Kemppi sanoo.

Kemppi kertoo, että Nilsiän Yrittäjien hallituksessa on edustaja Kuopion kaupungin puolelta ja yhdistys tekee tiivistä yhteistyötä muiden lähivaikuttamisen yhdistysten kanssa. Tällaisia ovat mm. NIKE ry, Nilsiän pitäjäyhdistys sekä Pitäjäraati.

 

Nilsiän Yrittäjien suunnitelmissa on järjestää jäsenille entistä enemmän erilaisia tapaamisia ja retkiä sekä etuja paikallisiin jäsenyrityksiin. Myös viestintää kehitetään ja ollaan enemmän näkyvillä mm. paikallisissa tapahtumissa.

- Savon Yrittäjien Yritys oppii ja menestyy -palvelun digikoulutukset Nilsiässä ovat olleet suosittuja ja mukava lisä yrityksille suunnattuihin palveluihin. Tahko tarjoaa hyvät puitteet koulutuksiin ja kokouksiin myös meille paikallisille, ja Tahkohan on lisäksi kaikille pohjoissavolaisille lähellä, Kemppi kertoo.

Marraskuun lopussa Nilsiän Yrittäjien pikkujoulut pidetään syyskokouksen yhteydessä.

- Uskomme, että kiireisille yrittäjille tämä on parempi vaihtoehto näin yhdistettynä. Jos ei pääse syyskokoukseen niin sitten voi tulla pelkästään pikkujouluihin. Luvassa on hyvää ruokaa, mukavaa meininkiä, esiintyjiä sekä vuoden yrittäjän ja asiakaspalvelijan palkitseminen. Tahkolla on tuolloin pikkujouluviikonloppu, joten taatusti kiva ilta on tulossa, Kemppi hehkuttaa.

Kemppi on jättämässä puheenjohtajan tehtävän ja kannustaa innokkaita ja aktiivisia jäsenyrittäjiä ehdolle puheenjohtajaksi tai mukaan Nilsiän Yrittäjien hallitukseen. Kempille Yrittäjien luottamustehtävissä mukana oleminen on antanut etenkin verkostoja, mukavaa tekemistä ja uusia ystäviä.

- Yksi parhaista jutuista on yhdessä tekemisen meininki, kun samanhenkiset ihmiset kokoontuvat tekemään asioita yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi. Yhdistys-termikin sen jo kertoo – tämä yhdistää ihmisiä, Kemppi toteaa.

Tiesitkö?

Suomen Yrittäjissä on yli 400 paikallisyhdistystä, joista Nilsiän Yrittäjät on yksi. Paikallisyhdistysten toiminta on tärkeää paikallisessa edunvalvonnassa sekä yrittäjien omana yhteisönä ja verkostoitumisfoorumina.

Sivustolla voi lukea Savon Yrittäjien YrittäjäSanomat-lehden juttuja Pohjois-Savon alueen yrittäjistä, työelämästä ja markkinoista. Sisältö on Savon Yrittäjien tuottamaa.

Yrittäjäsanomien näköislehteä voit lukea tästä!

Liity Yrittäjien verkostoon tästä!