Mainos:

Siinä oli sattumaakin mukana

Vesa Immonen ja Juha Karppanen iloitsevat Autopuhdistus Karppasen jatkosta. Heikki Rissanen

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: Autopuhdistus Karppanen on toiminut vuodesta 2001 tarjoten auton puhdistuspalveluita niin yksityis- kuin yritysasiakkaillekin. Nyt omistaja on vaihtunut, mutta nimi ja maine säilyvät.

- Ikää alkaa olla jo sen verran, että keväällä 2019 tajusin kahden yhtiön olevan liikaa. Autopuhdistuspuolelle piti löytää jatkaja, jotta se kehittyisi eteenpäin.

Karppanen omistaa myös vuonna 2015 perustetun Innokemin, joka valmistaa ekologisia puhdistusaineita Kuopiossa. Kalenterista tilaa raivatakseen hän kertoo ottaneensa yhteyttä Kuopionseudun Uusyrityskeskuksen Pekka Naumaseen, joka tiesi sopivan ostajan autopuhdistamolle.

- Minulle oli tärkeää löytää ostaja, joka veisi hyvää konseptia eteenpäin, Karppanen taustoittaa. Pekalla oli juuri oikea henkilö tiedossa.

 

Uusi omistaja Vesa Immonen on toiminut K-kauppiaana Tuusniemellä, Kuopiossa ja Leppävirralla yhteensä 22 vuotta. Hän jättäytyi pois alalta terveydellisistä syistä. Niskat kuluivat niin pahasti, että kaupan alasta oli luovuttava. Yrittäjyys kuitenkin kiinnosti edelleen.

- Pekka Naumanen vinkkasi, että Autopuhdistus Karppanen on myynnissä. Tunsin myös Juha Karppasen ja yrityksen jo entuudestaan, joten päätin tarttua tilaisuuteen.

Liiketoiminnan ostamista helpotti hyvä yhteistyö myyjän ja talousasiantuntijoiden kanssa. Tarkan taustaselvityksen jälkeen ostaminen varmistui molempien osapuolten kannalta järkeväksi ratkaisuksi.

- Juha oli pitänyt kirjaa kaikesta. Paperit olivat kunnossa, tietojärjestelmät olivat viimeisen päälle ja työntekijät olivat pitkäaikaisia, Immonen kertoo. Kaikki faktat tuotiin näkyville ja ne käsiteltiin avoimesti. Myös entuudestaan tuttu myyjä helpotti asiaa, Immonen kertoo ostoprosessista.

 

Koronakriisin levitessä Suomeen yritys oli juuri vaihtanut omistajaa. Kehittyminen muuttui elinehdoksi.

- Jo kauppiaana minut on heitetty hankaliin paikkoihin. Olen oppinut sopeutumaan tilanteeseen ja siitä oli apua nytkin, Immonen kertoo taustoistaan. Sinä päivänä, kun nimet ovat paperissa niin yritys on sinun. Ei siinä voi mennä myyjälle sanomaan, että en minä voikaan tulla!

Tilanteen toteamisen jälkeen Immonen aloitti määrätietoiset toimet palveluiden kehittämisessä ja digitalisaatioon panostamisessa. Apua hän sai myyjältä Juha Karppaselta. Hyvä ja pitkään jatkunut yhteistyö autotalojen kanssa oli isossa roolissa myös pahimman kriisin aikaan.

- Aloitimme meille uusien palveluiden tarjoamisen. Esimerkiksi riskiryhmäläisten renkaan vaihdot ja autojen hakeminen puhdistukseen olivat meille täysin uusia palveluita, Immonen kertoo. Lisäksi autojen sisätilojen desinfiointi ja veneiden vahaus olivat kevään hittituotteita.

Verkkosivuille rakennettiin varausjärjestelmä ja digimarkkinointiin panostettiin. Yrittäjä kertoo, että ei törmännyt mainoskampanjoita rakentaessaan Facebookin koronasulkuihin, vaan onnistui luovimaan niiden ohi. Vesa kertoo, että aiemmin sovitut uudet työntekijätkin pääsivät aloittamaan maaliskuussa.

- Lupaukseni työnantajana oli, että minä tarjoan työntekijöille töitä. Lopulta meidän ei tarvinnut lomauttaa ketään ja sovitut työpaikat täytettiin.

 

Autopuhdistus Karppasen brändi on tunnettu ja sitä on rakennettu määrätietoisesti. Siksi nimen säilyttäminen oli tärkeää uudesta omistajasta riippumatta.

- Nimen vaihtaminen Autopuhdistus Immoseksi ei tullut kysymykseen. Karppasen nimi ja brändi on tunnettu ja hyvässä maineessa. Sitä tulee vaalia ja kehittää, Immonen toteaa.

- Vesa tietääkin näistä brändiasioista enemmän kuin minä, Karppanen toteaa nimensä käytöstä

Kasvuun molemmat yrittäjä suhtautuvat varovaisesti. Kumpikaan heistä ei halua nähdä Autopuhdistus Karppasen laajenevan harkitsemattomasti.

- Mikäli selkeää kysyntää on, niin olemme valmiita laajentumaan. Heinäkuussa olemme avanneet Kajaaniin uuden toimipisteen.

- En varovaisuudesta huolimatta näe mitään estettä sille, ettei Autopuhdistus Karppanen voisi laajentua eri puolille Suomea. Vesasta löytyy potentiaali siihen, Karppanen toteaa.

Pohja on vankka ja kulunut vuosi on pakottanut kehittymään. Yrityksen brändiä aiotaan vahvistaa entisestään. Ekologisuus on tärkeä arvo myös autopuhdistusalalla.

- Käytämme pääsääntöisesti Innokemin tuotteita, jotka ovat erittäin ekologisia. Lisäksi työhyvinvointi ja turvallisuus ovat asioita, joihin panostamme myös jatkossa. Haluamme olla hyvä työnantaja, sekä luotettava, laadukas ja palveleva palveluntarjoaja autotaloille sekä kuluttajille myös jatkossa, Vesa Immonen päättää.