Yrityskauppa-asiaa | Savon Jatkis Omistajanvaihdospalvelu

Mainos | Savon Jatkis Omistajanvaihdospalvelu vauhdittaa yrityskauppoja Itä-Suomessa. Suunnitteletko yrityksen myyntiä, tai ostamista? Tee palvelutilaus osoitteessa bit.ly/jatkispalvelutilaus - Jatkiksen henkilöstö on sinuun yhteydessä. Tutustu Savon Jatkis Omistajanvaihdospalvelun projektipäällikkö Jan Kontiaiseen ja projektikoordinaattori Ninja Vepsäläiseen alla.

Jan Kontiainen, projektipäällikkö, p. 040 555 4348

”Minun työurani alkoi 90-luvun alkupuolella komposiittiteollisuudessa, ensin työnjohtajana Neste Oyj:n komposiittimateriaalit ryhmässä Porvoossa ja jatkui myöhemmin Kiteellä kilpasuksia valmistavalla Karhulla, sekä edelleen jääkiekkomailoja valmistavalla Montrealilla.

Aiemmin opiskeluaikana tutuksi tulivat keraamit Partek Oy:n tiilitehtaalla tuotannon työtehtävissä. Teollisuudessa tehtävänimikkeet vaihtelivat uran alun työnjohtajasta, tuotanto- ja kehityspäällikön, sekä kehitysjohtajan työtehtäviin. Työura teollisuudessa kesti aina -09 vuoteen saakka, viimeiset kolme vuotta kuitenkin yrittäjäpohjalta teknologiakonsultin palveluja edelleen urheiluväline- ja veneteollisuuteen myyden.

Hyppäys sote-alan yrityksen toimitusjohtajaksi tapahtui perheyrityksessä aloitetun sukupolvenvaihdoksen myötä. Yrityksen johtaminen tarkoitti vahvan kasvustrategian toteuttamista yritysostoin ja orgaanisen kasvun avulla. Vajaata vuosikymmentä myöhemmin perheyritys oli kasvanut konsernirakenteiseksi noin 100 työntekijän yritykseksi, joka tuotti sotepalveluja erityisryhmille, ikääntyville sekä työssäkäyville ihmisille kolmella eri paikkakunnalla Itä-Suomessa.

Yrittäjyys päättyi yrityskauppaan, jossa perheelle kuuluvat yhtiöt myytiin suuremmalle toimijalle. Seuraavaksi alkoi työ yrittäjäjärjestön omistajanvaihdospalveluissa, jota on kestänyt tähän mennessä kohta kolme vuotta. ”

Ninja Vepsäläinen, projektikoordinaattori, p. 050 560 0604

”Projektikoordinaattorina työskentelen projektipäällikön työparina pohjoissavolaisten yrittäjien ja yritysasiantuntijoiden kanssa tavoitteena edistää omistajanvaihdosten syntymistä. Esittelen palvelua yrityskentällä toimiville sekä järjestän webinaareja.

Iso osa työtäni on kirjallisen selvityksen tekeminen Pohjois-Savon maakunnan omistajanvaihdostilanteesta. Aluetieteilijälle omistajanvaihdosteema onkin herkullinen – kytkeytyyhän siihen niin alueen vetovoima ja imago kuin palveluiden, työllisyyden ja yritysten toimintaedellytysten turvaaminen.

Hyödynnän työssäni niin hallintotieteen (HTM, HTK) kuin liiketalouden opintoja sekä laaja-alaista työkokemustani työllisyyden edistämisen parissa. Viimeksi työskentelin TE-toimistossa asiantuntijana aloittavien yrittäjien palveluissa. Projektisuunnittelijana puolestaan tein selvityksen maahan kotoutujien kirjasto- ja kulttuuripalvelujen tarpeesta. Sen lisäksi olen tehnyt tutkielmia työmarkkinoiden kohtaanto-ongelmasta, kulttuuritoiminnan vaikutuksesta alueen väestön hyvinvointiin sekä työtekijän oikeudesta yksityisyyteen työelämässä.”

Tutustu Savon Jatkis Omistajanvaihdospalveluun

Tee palvelutilaus

Sivustolla voi lukea Savon Yrittäjien YrittäjäSanomat-lehden juttuja Pohjois-Savon alueen yrittäjistä, työelämästä ja markkinoista. Sisältö on Savon Yrittäjien tuottamaa.

Yrittäjäsanomien 2/2022 näköislehteä voit lukea tästä!

Lue vanhempia Yrittäjäsanomia: 1/2022 4/2021 3/2021 2/2021 1/2021 4/2020 3/2020 2/2020 1/2020 1/2019

Liity Yrittäjien verkostoon tästä!

Lue lisää