3 syytä, miksi vuosi 2022 on otollisin aika vaihtaa lämmitysjärjestelmä maalämpöön

Uusi vuosi toi tullessaan lämmitysjärjestelmän uudistukseen monta porkkanaa. Kalenterien kääntyminen vuoteen 2022 tietää monella tavalla säästöä kaikille niille, jotka siirtyvät ekologisempaan ja omavaraisempaan systeemiin. Mutta miten?

Mainos | Kuopion Energia julkaisi viime vuoden marraskuussa uutisen, jossa yhtiö kertoi nostavansa kaukolämmön energian hintaa ja perusmaksuja vuodelle 2022. Kuopion asuinalueella korotus tarkoittaa 2,4 % nousua asunnon energialaskuihin.

Lisäksi hallitus päätti esittää suurempaa kotitalousvähennystä niille talouksille, jotka vaihtavat lämmitysmuotonsa ekologisempaan järjestelmään. Maalämpöpumput ja muut ympäristöystävällisemmät lämpöpumppuratkaisut kuuluvat korotetun kotitalousvähennyksen piiriin.

Kuinka paljon uusi kotitalousvähennys näkyy sinun kukkarossasi?

Uudistuksen myötä, huojennusta voi saada työn osuudesta nyt 60 % asti. Vähennyskelpoisuuden enimmäismäärä yhtä verotettavaa kohti on 3 500 euroa. Pariskunta voi siis saada enimmillään jopa 7 000 euroa työstä vähennyksiin.

”Normaalisti työn osuus maalämpöurakasta on noin 50 %. Eli jos urakan kokonaishinta on esimerkiksi 17 500 euroa, niin onhan se hyvin merkittävä kevennys verotuksessa”, Lämpövelhon Kuopion yksikönpäällikkö ja lämpöpumppu-urakoiden myynnistä vastaava Sampo Vänskä mallaa.

Vähennyskelpoisuuden edellytys on, että työn suorittava yritys löytyy ennakkoperintärekisteristä. Tämän voi tarkistaa nykyisin hyvin nopeasti yrityksen nimellä tai Y-tunnuksella ytj.fi-palvelusta.

Energiatehokas maalämpöpumppu ilman kompromisseja

Otsikon lause on kirjattu maalämpöpumppuja valmistavan Thermian Atlas-mallin myyntiesitteeseen. Thermia on hyvin yleinen laitemerkki, koska pumppujen hyötysuhteet ovat hyvät ja niiden valmistukseen käytetään laadukkaita osia.

”Thermian maalämpöpumppu on hyvin huoltovapaakin. Ainoa huoltotoimenpide on muutaman suodattimen puhdistus. Puhdistuksen voi sopia meidän kanssamme samalla, kun uusi järjestelmä asennetaan. Vuosittain tämä on vain muutaman satasen sijoitus töineen ja osineen. Sitten yksikkö saattaa muutoin pöhistä pannuhuoneessa 15 vuotta putkeen ilman mitään ihmeellisempää huollon tarvetta”, Sampo Vänskä valottaa maalämpöjärjestelmän huolettomuutta käyttäjälleen.

Millaisiin tilanteisiin maalämpöjärjestelmä soveltuu?

Lämpövelhon maalämpöasennuksista suurin osa suuntautuu omakotitalokohteisiin. Myös taloyhtiöt ovat alkaneet panostamaan paremmin energiatehokkuuteen ja luontoystävällisyyteen. Mm. Joroisissa eräs rivitaloyhtiö halusi hiljattain poistaa vanhan öljykattilan käytöstään ja tilalle asennettiin maalämpö.

”Kaukolämmön vaihtaminen maalämpöön on vielä harvinaisempaa. Tällä hetkellä n. 60 vuosittaisesta asennuksestamme on arviolta 10 % tällaisia tapauksia. Kiinnostus ja kyselyiden määrä on kuitenkin lisääntynyt. Uskon, että se johtuu kaukolämmön hintaan vuosien varrella tulleista korotuksista”, Vänskä pohtii nykytilannetta.

Viimeisenä kirsikkana kakkuun kaikille hyville uutisille – maalämpöjärjestelmällä on myös erinomainen kyky leikata nykyisistä lämmityskustannuksista jatkossa jopa yli puolet pois.

Pienempi lasku, vähemmän veroja ja huolettomampaa elämää omassa kodissa. Siinä 3 hyvää syytä, miksi nyt on paras aika vaihtaa lämmitysmuoto maalämpöön.

Lue lisää Lämpövelhon toiminnasta ja pyydä tarjous osoitteessa www.lampovelho.fi

Lämpövelho oy on asiakaslähtöinen täyden palvelun LVI-talo, josta löytyy kaikki ratkaisut lämpöpumpuista viemärisukituksiin ja hanojen vaihtoon. Palvelemme sinua Kuopion, Siilinjärven, Leppävirran ja Varkauden talousalueilla.