Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Yrittäjäystävällisin kunta 2021

Mainos | Vuoden Yrittäjäystävällisimmän kunnan tittelin sai jo toistamiseen Leppävirta ja kärkisijoille kiilasivat Varkaus ja Vieremä. Maakuntajohtaja Marko Korhonen luonnehti perusteluissaan Leppävirtaa yrittäjyyttä arvostavana kuntana, mikä näkyy myös käytännön teoissa.

-Leppävirralla yrittäjyyden merkitys ymmärretään ja se näkyy muun muassa kunnan satsauksena yrittäjyyskasvatukseen. Se on osa pitkäkestoista elinkeinopolitiikkaa ja kuntastrategiaa. Leppävirta on vahvalla ja määrätietoiselle työllä ansainnut Yrittäjäystävällisin kunta -palkinnon jo toistamiseen.

Kunnanjohtaja Matti Raatikainen kuvailee oloaan hämmentyneeksi ja kiitolliseksi, sillä pohjoissavolaiset kunnat ovat olleet kärkisijoilla valtakunnallisestikin.

-Tuntuu todella hyvälle. En pitänyt ollenkaan itsestään selvyytenä, että ykkössija tulisi toistamiseen, sillä olemme kovatasoisessa joukossa kisaamassa. Suurin kiitos kuuluu yrittäjille. Tämä kertoo siitä, että ollaan tekemisissämme samoilla sävelillä.

Ensimmäistä kertaa kisan historiassa kaikki 19 pohjoissavolaista kuntaa olivat mukana kisaamassa. Valinnan tekevät Pohjois-Savon liitto ja Savon Yrittäjät.