Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

SavoGrow-aluesivut | Maataloustukien kohdentamiseen kaivataan korjausliikettä

Mainos | Pielavetinen maatalousyrittäjä peräänkuuluttaa oikeudenmukaisempaa maksuperustetta, jolloin tuki kohdistuisi vain aitoihin elintarviketuottajiin

Karjalan evakot Stepan ja Irinja Uuksunen saapuivat Uuksujärven rannalta Pielavedelle 1940-luvun lopulla. Suomen valtio oli antanut heille 60 hehtaarin metsätilan. Metsästä raivattiin lisää peltomaata ja maidontuotannolla elettiin. Seuraava sukupolvi ryhtyi ammattimaiseen lypsykarjan pitoon, lisää maita ostettiin ja tila kasvoi. Nykyinen sukupolvi jatkoi uurastusta, mutta 2000-luvun alkupuolella lehmät vaihdettiin lihakarjaan ja tila muuttui maatalousyhtymäksi. Nyt kuitenkin tuntuu, että raja on tullut vastaan.

-Kun tähän asti päitä navetassa on lisätty, viime elokuusta lähtien määrää on systemaattisesti vähennetty. Kustannusten nousu on lähtenyt käsistä, viljan ja polttoaineen hinta ovat pilvissä. Sen lisäksi takana oli huono satovuosi. Meillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin lähteä karjamäärää laskemaan, jokainen päivä on tappiopäivä ja tuotanto keskittyy tappioiden minimointiin, kuvailee tilan nykyinen isäntä Tomi Uuksunen.

Maatalousyrittäjiä vaikea saada saman asian taakse

Uuksunen kuitenkin korostaa, ettei halua tästä jutusta apaattista surkuttelua, sillä tulevaisuuteen on uskottava. Jos hän voisi vaikuttaa, niin asiat olisivat parannettavissa muutamalla korjausliikkeellä. Yksi on maataloustukien oikeudenmukainen kohdentaminen. Nyt maksettava tuki vääristää tilannetta ja mahdollistaa tuella keinottelun.

-Siirrytään tuissa kilo- ja hehtaariperusteiseen hinnoitteluun - niin viljassa, maidossa, lihassa kuin kananmunissakin. Ja tukea maksetaan vain todennetusti kotimaisen elintarvikeketjun tuottajille. Nyt tukea saa, vaikka ei ole sadonkorjausvelvoitetta eikä tuota mitään. Tuki on niin iso, ettei peltoja kannata vuokrata, vaan pitää itsellään ja nostaa tuet. Meillä on valtavat peltoalat nyt tyhjäkäytössä, mutta tämähän on järjestelmän vika, ei viljelijän.

Tukijärjestelmän uudistamisessa on kuitenkin Uuksusen mukaan monta mutkaa matkassa. Maatalousyrittäjiä on hankala saada samaan neuvottelupöytään, koska tukien määrät vaihtelevat eteläisen ja pohjoisen Suomen välillä. Kukaan ei ole valmis luopumaan saavutetuista eduistaan.

-Ei tälle oikein ole mitään tehtävissä, on hankalaa saada kaikkia saman asian taakse. Tukijärjestelmämme on sikäli vaikea, että pohjoisessa on isommat tuet kuin etelässä. Minusta pohjoisessa tuki voisikin olla korkeampi, koska välimatkatkin ovat pitempiä. Mutta jos alat toisen saavutettuja etuja syömään, niin eihän siinä päästä yhteisymmärrykseen.

Kotimaisen ruokatuotannon omavaraisuus huolettaa

Mutta jos leikitään ajatuksella, että yhteistä tahtoa löytyy ja tilanne ratkaistaan. Mikä saisi esimerkiksi Uuksusen tilan jatkamaan lihakarjanpitoa samoilla nuppiluvuilla?

-Raha korjaa tilanteen. Jos lihalle maksetaan puolitoista euroa lisää kilolle ja maidolle 20 senttiä, niin tilanne on jo aivan toinen. Sama koskee kanoja ja sikojakin. Silloin toiminta olisi kannattavaa. Hinnankorotukset maksaisivat markkinat, mutta kauppaketjut saisivat myös osallistua talkoisiin.

Maatalousyrittäjä onkin huolissaan kotimaisen ruokatuotannon omavaraisuudesta. Hän muistuttaa, että Suomi on pieni kansa isojen valtioiden neuvottelupöydissä. Ukrainan tilanne osaltaan lisää uhkaa ja painetta. Siksi on tärkeää vahvistaa kotimaisen ruokatuotannon omavaraisuutta. Sama koskee myös energiantuotantoa.

-Ruoka pitää tuottaa kotimaassa, muualta ostetun ruoan varaan ei kannata jättäytyä, koska pienellä kansalla ei ole ostovoimaa. Ukraina on ollut Euroopan vilja-aitta ja siellä pitäisi kylvöt kohta aloittaa, mutta kukaan ei tiedä miten käy. Energian osalta sama homma. Meillä on paljon soita ja metsää ja maailman parhaat laitteet, joita toiset tekevät ja toiset valtion tuella romuttavat. Tämähän kuulostaa jo ihan vitsiltä.

Oman tilansa tulevaisuutta yrittäjä ei osaa vielä ennakoida, mutta sijainti syrjäseudulla ei ole välttämättä vetovoimatekijä.

-Toistaiseksi on saatu hyvin työvoimaa ja meillä on pitkäaikaisia tekijöitä. Oma jälkikasvukin suunnittelee tilan jatkamista, mutta kymmenen vuoden päästä voi olla jo haasteita. Kuka hurja tänne muuttaa, kun ollaan keskellä kaikkea, mutta kaukana kaikesta. Toisaalta etuna on lähiluonto ja luonnossa liikkuminen. Se on itsellenikin tapa huolehtia omasta hyvinvoinnista.

Teksti: Sanna-Liisa Kiiskinen

Kuva: Mia Simpanen