Kaukolämmitteisissä kiinteistöissä asuu valtaosa Kuopion keskeisen kaupunkialueen asukkaista. Silti Juho Rissanen piti kaukolämpöä arveluttavana ja kalliina ratkaisuna, kunnes keskustelu naapurin kanssa sai hänet ajattelemaan asiaa uudelleen.
Mainos | Viisi vuotta on kulunut muutosta ja Juho Rissasen perheellä on edessä energiaremontti. Vanha rintamamiestalo hörppi öljyä vuosittain noin 4 000 litraa, joten öljystä oli päästävä viimein eroon.
– Akuuttia tarvetta vaihtamiselle ei ollut öljykattilan tekniikan tai aikaisempien vuosien kustannuksien puolesta. Enemmän vaihtopäätöstä vauhdittivat ekologiset syyt sekä energian hinnan muutokset, Rissanen kertoo.
Laskelmat puolsivat kaukolämpöä
Laskelmien mukaan kolmessa kerroksessa sijaitsevat 160 asuinneliötä olivat haastavia ilma-vesilämmölle. Myös maalämpö olisi tarvinnut ison yksikön, jotta laitteen kapasiteetti riittäisi tämänkokoiseen vesikiertoisella patterijärjestelmällä lämpenevään taloon. Kaukolämmön hinnasta ja saatavuudesta Rissasella oli huono kuva, joten se karsiutui heti alussa pois.
– Onneksi juttelin aiheesta naapurini kanssa, sillä hän kehotti miettimään kaukolämpöä uudelleen. Perehdyin asiaan ja ymmärsin, että mielikuvani kaukolämmön kalleudesta tai monopolien pelinappulana olemisesta perustui ainoastaan median luomaan kuvaan Etelä-Suomen tilanteesta, Rissanen pohtii nyt.
– Lopulta insinööriaivojenikin mielestä massatuotettu energia on ympäristönkin kannalta järkevämpää kuin se, että jokaisessa talossa on omat lämmöntuotantoyksikkönsä, insinööri- ja asiantuntijatoimisto Swecolla työskentelevä Rissanen sanoo.
Vanhoilla asuinalueilla voi siirtyä kaukolämpöön, mikäli kiinteistö on kaukolämpöverkoston äärellä. Kuopion Energian kaukolämpöverkosto kattaa koko keskeisen kaupunkialueen, ja se ulottuu Sorsasalosta Hiltulanlahteen. Yhteydenottopyyntö poiki Kuopion Energialta nopean vastauksen, ja asiaa päästiin edistämään.
– Asennuksissa meni pari kuukautta, eikä itse tarvinnut tehdä juuri mitään. Käytännössä piha avattiin, putket laitettiin sisään ja piha suljettiin. Asumismukavuuteen asentaminen ei vaikuttanut, sillä käyttökatkoa oli ainoastaan työpäivän verran, kuvailee Rissanen.
Kauniit putket ilahduttavat insinööriä
Kaukolämpöyksikkö sijoitettiin entiseen öljykattilahuoneeseen. Insinöörin talossa asentajien työllä ja kädenjäljellä on kenties suurempi merkitys kuin muissa talouksissa, sillä Rissanen on suunnitellut elämänsä aikana runsaasti teollisuuden putkia.
– Olin varma, että pääsen sanomaan putkista. Mutta ei! Putket ovat todella kauniit, Rissanen kertoo ilahtuneena.
Rissasen laskelmien mukaan nykyisellä energianhinnalla ja öljystä luopumiseen saatavalla tuella kaukolämpö on maksanut itsensä takaisin muutamassa vuodessa. Vaikka energiaa menee saman verran kuin ennenkin, omatunto on keventynyt huomattavasti. Tähän mennessä laskelmat ovat pitäneet paikkansa, ja 100-prosenttisesti biopolttoaineilla tuotettu kaukolämpö keventää huolta ympäristöstä.
– Huoneiden lämpötila on huomattavasti aiempaa tasaisempi. Kaukolämmön toimitusvarmuus helpottaa arkea: ennen öljy loppui aina kovimmilla pakkasilla ja sitä piti kannuilla täydentää. Toki siinä oli myös omaa hölmöyttä, kun ei ennakoinut, mutta enää ei tarvitse sitäkään miettiä, virnistää Rissanen.