Taloudellinen taantuma luo tällä hetkellä ennen kaikkia uhkakuvia tulevaan, mutta vain yksittäisillä yrityksillä on jo akuutteja haasteita taloustilanteen johdosta. Pohjois-Savon Osuuspankin yritysasiakas- ja Private -liiketoimintojen pankinjohtaja Antti-Jussi Pitkälällä on kuitenkin uskoa tulevaan ja toiveita nopeasta suunnanmuutoksesta on näkyvissä.
Mainos | Taloudellinen taantuma on vaikuttanut monen yrityksen toimintaan, mutta OP Pohjois-Savon asiakkaille se on näkynyt toistaiseksi vain vähän.
- Yritysten kokonaistilannetta pankin silmin tarkastellen taantuman vaikutukset ovat yhä vähäiset, pankinjohtaja Antti-Jussi Pitkälä toteaa. – Asiakkaamme ovat selvinneet tähän asti tilanteista suurelta osin hyvin, mutta toki yksittäisillä yrityksillä on haasteita. Näissä tilanteissa kannattaa olla meihin yhteydessä, jotta voimme yhdessä löytää ratkaisut.
- Eläköityneen pankinjohtajan Martti Leskisen sanoin yritykset ovat paremmassa tilanteessa ottamaan vastaan taantumaa verrattuna 90-luvun lamaan, Pitkälä kertoo. – Taantuma näkyy tällä hetkellä yleisesti investointien vähyytenä. Varsinkin rakennusala on tällä hetkellä todella haastavassa tilanteessa. Korkotason nousu johti shokkiin, mistä ollaan nyt toivottavasti toipumassa jälleen kasvun tielle.
Euroopan Keskuspankin tämänhetkisenä tavoitteena on saada inflaatio kuriin, mistä ennusmerkkejä on syksyn aikana saatu. OP Ryhmä ennustaa korkotason laskevan ensi vuoden aikana noin 3,5 prosentin tienoille 12 kuukauden euriborin osalta ja säilyvän siinä tasossa seuraavina vuosina.
- Tämä luo markkinoille stabiiliutta, mikä edesauttaa investointien tekemistä, Pitkälä uskoo. – Jo tällä hetkellä yritysasiakas voi saada viiden vuoden kiinteäkorkoisen lainan alle tämänhetkisen korkotason.
Pankkineuvotteluihin metsäkoneen ratista
Pankkiala on kokenut suuria muutoksia viime vuosien aikana digiloikan ja muuttuvien regulaatioiden osalta.
- Digitaaliset palvelut ovat mahdollistaneet paljon uutta, kun lähes kaiken pystyy hoitamaan verkon välityksellä, Pitkälä kertoo. – Olemme lisänneet joustavuutta pankkipalveluihin runsaasti ja pankkineuvottelu onnistuu asiakkaalta jopa metsäkoneen ratista. Haluamme panostaa tästä huolimatta myös lähipalveluihin ja tarjota palvelua kasvokkain Kuopion, Iisalmen ja Varkauden lisäksi myös Leppävirralla, Suonenjoella ja Nilsiässä.
Yritysrahoituksen myöntämiseen on tulossa uudistuksia lähivuosina, kun vastuullisuusraportointi eli ESG tulee osaksi yrityksen rahoitusperusteita. ESG on jo keskusteluissa yritysten rahoituksen osalta, mutta suoranaista vaikutusta sillä ei vielä ole.
- Toimitusketjussa yrityksiltä vaaditaan kasvavaa määrää tietoa omista ESG-vaikutuksistaan ja päämiehet edellyttävät vastuullisuutta pienemmiltäkin toimittajilta, Pitkälä avaa. - Pörssiyritysten sääntelystä tulevat vaatimukset valuvat tietotarpeina alihankintaketjun yrityksille. Tämän heijastusvaikutuksen uskotaan kasvavan samalla, kun ESG ulottuu yhä enemmän myös hankintaketjuun ja jakelukanaviin. Vastuullisuuden rooli rahoituspäätöksissä tulee kasvamaan.
Antti-Jussi Pitkälä
- Ura Osuuspankissa alkoi Etelä-Savossa opiskeluiden ohessa vuonna 2003. Kuopioon vuonna 2004, aloitti yritysasiakas- ja Private-liiketoimintojen pankinjohtajana syksyllä 2023.
- Perheeseen kuuluu vaimo ja kaksi teini-ikäistä lasta
- Asuu Kuopion Saaristokaupungissa, mökki Tahkolla ja asuntoauto ahkerassa käytössä
- Harrastuksina pyöräily kaikissa muodoissa, laskettelu, hiihto sekä lasten harrastuksissa mukana oleminen
- Motto: Itseäni kiehtovat ihmiset ja numerot, joiden parissa saan nykyään tehdä työtäni.
Teksti ja kuva: Tomi Kosonen