Parisuhdetta palstalla esittelemme pohjoissavolaisia yrittäjiä, jotka ovat tavalla tai toisella kimpassa keskenään. Tällä kertaa sovittelimme kevään uutuuksia Kuopion Matkuksen Juustoportin myymälän Aku & Ada vaateliikkeessä, jossa tapasimme kauppiaat Ulla ja Riikka Pitkäsen – äidin ja tyttären.
Mainos |
Mitä yhteisiä luonteenpiirteitä teillä on?
Ulla: Riikka oli lapsena aktiivinen, toimelias ja päättäväinen. Omanlaista yrittäjyyttä Riikassa näkyi leikkien muodossa. Meillä ei ole kaikilta osin samanlaiset luonteet, mutta ehkäpä eletty elämäkin tähän vaikuttaa.
Riikka: Ollaan todella nopeatempoisia molemmat ja saadaan asioita tapahtumaan halutessamme. Mutta toisaalta myös Ulla on rauhallisempi ja järkevämpi meistä, minä impulsiivisempi ja syttyvämpi.
Mikä johdatti yrittäjyyteen?
Ulla: Ollaan yrittäjiä jo kolmannessa polvessa molemmilta puolelta vanhempien kautta. Perustin oman yrityksen Aku & Adan vuonna 1989. Uusi Aku & Ada laitettiin pystyyn 2010 molempien halusta ja tahdosta ja Riikan opiskelujen päättötyönä. Toinen syy oli se, että itse olin ollut vieraan palveluksessa noin seitsemän vuoden ajan. Oli ehdottoman selvää, että tulemme molemmat työskentelemään yrityksessä.
Riikka: Olen kasvanut vaatekauppiaan tyttärenä. Jo isoäitini isän puolelta oli vaatekauppias ja äitee on ollut aina töissä. Olin tokaluokalla kun Ulla perusti silloisen Aku & Adan ja kesät siellä häärin apulaisena viikaten vaatteita. Muistan sanoneeni, että ihan hullun hommaa, etten ikinä ryhtyisi yrittäjäksi, saatikka vaatekauppiaaksi.
Mikä muuttui yrityksen muuttaessa Leppävirralta Kuopioon?
Ulla: Muutto Leppävirralta oli ehdottomasti yhteinen päätös. Pitkään haaveessa Riikalla oli ollut lyhyempi työmatka arkea helpottamaan. Hän ehti käydä Kuopiosta Leppävirralle kymmenen vuoden ajan. Myös työntekijänä toimivan Riikan serkun, Sanna Kosusen päivät lyhenivät, kun matkat jäivät pois. Asiakkaihin muutos merkitsi sitä, että merkkivalikoimaa myymälässä on muutettu enemmän kysynnän mukaan.
Riikka: Muutto neljä vuotta sitten oli yhteinen päätös ja johtui pääsääntöisesti siitä, että Ulla eläköityy ja minun perheeni on Kuopiossa. Toisaalta korona tuli juuri samoihin aikoihin ja on kyllä töitä saanut paiskia ihan olan takaa selviytyäkseen. Syy muuttoon oli myös se, että kävijävirrat laskivat Unnukassa.
Miten kuopiolaiset asiakkaat eroavat leppävirtalaisista?
Ulla: Asiakkaat ovat yhtä samaa Savossa. Tietenkin Kuopiossa on enemmän vaihtoehtoja tarjolla lähimaastossa niin silloin vertaillaan eri liikkeitä. Leppävirralla ei ollut muita vaatekauppoja silloin aikoinaan.
Riikka: Ensimmäinen fiilis on, että kuopiolaiset asiakkaat eivät eroa leppävirtalaisista. Mutta toisaalta he vertailevat enemmän, kun on enemmän kauppoja missä käydä sovittelemassa tuotteita.
Miten sujuu kimppayrittäjyys ja työtehtävien jako?
Ulla: Joskus meiltä kysellään kyllä ja ihmetellään, miten äiti ja tytär voi tulla toimeen. Sanna ja minä vastaamme pääasiallisesti myynnistä ja Riikka markkinoinnista. Ostoja tehdään pääsääntöisesti Riikan johdolla, mukana aina myös minä tai Sanna. Riikka ja Sanna huolehtivat myymälän visuaalisesta ilmeestä
Riikka: Asiakkaat kyllä kommentoivat meidän työkaveruuttamme. Usein ihastellaan, että mahtavaa kun pystytään tekemään töitä yhdessä. Lisäksi kuulee sanottavan, että se on harvinaista. Minä vastaan verkkokaupasta, sekä mainonnan ja markkinoinnin puolesta täysin. Ullalla on taloushallinto ja myynti.
Kumpi määrää kaapin paikan?
Ulla: Kiistaa saattaa tulla monistakin asioista, asiat riitauttavat mutta meillä ei ole keskinäisiä kahnailuja
Kyllähän Riikka välillä yrittää komentaa, mutta luulen että niin myös minä. Viimeisen sanan sanoo se kuka mistäkin on vastuussa.
Riikka: Kaksi vahvaa naista, kun on päättämässä, niin saatetaan sanoja vaihtaa, kun päätöksiä puoleen tai toiseen tehdään. Mutta pääsääntöisesti kaikki sujuu kuin tanssi. Kaapin paikasta päätetään molemmat tasapuolisesti – minä ehkä kuitenkin enemmän.
Kumman maku sanelee vaatteiden sisäänostoissa?
Ulla: Tuotteiden sisäänostoissa meidän maku on sopivasti erilainen ja toisiaan täydentävä. Käymme messuilla, mutta myös suoraan maahantuojien näytöillä.
Riikka: Meillä on samanlainen maku pääosin. Se on ollut meidän rikkaus että ostetaan myös ns. omia suosikkeja. On sekä nuoremmalle käyttäjälle minun makuisia tuotteita ja taas aikuisemmalle Ullan.
Mitä uutta on suunnitelmissa tulevaisuudessa?
Ulla: Kyllä meillä on paljonkin suunnitelmia, mutta ei niitä tässä vaiheessa vielä ikuistella.
Riikka: Ihmisten ostokäyttäytyminen on muuttunut radikaalisti koronan myötä. Täytyy olla varovaisempi mm sisäänostoissa. Varmaa on vain epävarma. Suunnitelmissa on mahdollisesti muutto uusiin liiketiloihin.
Ulla Riikasta
Riikka kertoi joskus 4-luokalla ollessaan ja minua kaupalla autellessaan, että ainakaan kauppiasta hänestä ei ikinä tule ja monta muuta vastaavaa kommenttia. Ja tässä sitä vielä ollaan.
Riikka Ullasta
Arvostan häntä suuresti. Paras oppiäiti alalle mitä olen voinut saada. Uskomaton asiakaspalvelija, en toista tiedä. Kiitos että jaksat minua näinä ruuhkavuosina, äiti.
Teksti: Toimitus, Kuvat: Tomi Kosonen