Mainos | Minusta olisi tärkeää, että naisia nostetaan juuri kovan bisneksen ytimestä esiin ja juuri rahoituksen näkökulmasta”, kirjoitti kuopiolainen start-up yrittäjä Suvi Suutarinen viestissään. Suvi linkkasi lisäksi asiaa käsittelevän Suomen Yrittäjien uutisen. Olihan se synkkää luettavaa. Vain viisi prosenttia naisyrittäjien perustamista startupeista sai rahoitusta pandemian aikana.
Samaa asiaa kommentoi Pääomasijoittajien CEO Anne Horttanainen somessa. ”Sukupuolittunut segregaatio näkyy startupien perustajissa. Vaikka Suomi on innovatiivinen maa ja startup-kulttuuri kukoistaa, naiset ovat edelleen aliedustettuina yritysten perustajina ja johtajina. Tämä johtunee mm. naisten puutteellisista verkostoista, sukupuolittuneista odotuksista siitä millainen on tyypillinen yrittäjä tai naisten heikommista mahdollisuuksista saada riskipääomaa”, kirjoitti Horttanainen.
Yrittäjyys sinänsä on sukupuolineutraalia. Yrityksen tulos tai tilinpäätös ei anna sääli- tai pluspisteitä naisille. Raha on sukupuolineutraalia. Raha ei tunnista onko yritys miehen vai naisen perustama tai johtama. Siksi myös rahoituspäätösten tulisi olla neutraaleja. Onko käytännössä näin? Asiaa voivat parhaiten valaista pankit ja muut rahoituslaitokset, mutta sieltä tuskin irtoaa muuta vastausta kuin että hyvät hankkeet saavat tasapuolista kohtelua sekä miehille että naisille. Kysymystä kannattaa toistaa uudelleen. Yritysrahoitus on oleellinen osa yritystoiminnan pyörittämistä puhumattakaan kasvuyrityksistä.
Yksi syy naisten omistamien yritysten pienempään rahoitussaantiin voi olla naisten tapa hakea kasvua ja rahoitusta. Yhteinen piirre on, että naisten yliviritetty realismi kutistaa rahoitushakemuksia. Olen katsonut työurallani kymmeniä naisyrittäjien tekemiä rahoitushakemuksia julkiselle ja yksityiselle rahoittajalle. Uskallan väittää, että yleisesti naiset sanoittavat omat unelmansa ja kasvutavoitteensa liian matalalle. Tämä näkyy ylivarovaisina tavoitteina tai arvioina liikevaihdon ja henkilöstömäärän suhteen. Seurauksena on, että rahoitushankkeen vaikuttavuus näyttäytyy vähäisenä ja sitä kautta epäkiinnostavana. Kun naisyrittäjä hakee sataa tonnia, mieskollega kolme kertaa enemmän. Mikä siis ohjeeksi fiksuille naisyrittäjille? Ainakin se, että uskalla ajatella isosti. Liiketoimintaosaamisessa naiset eivät jää jälkeen miehistä. Tutkimusten perusteella naisten vetämät yritykset ovat hyvässä balanssissa toiminnan ja talouden suhteen.
Kiinnostava lukunsa on puolestaan se, miten yhteiskunnassa hyväksymme naisyrittäjien menestyksen. Veropäivänä luemme uusista naismiljonääreistä, jotka ovat rikastuneet myymällä yrityksensä. Tässä on Suomessa vielä sulateltavaa. Sotealan naisyrittäjät kertovat siitä, miten hoiva edelleen koetaan naisten kutsumukseksi jolla ei saa tehdä rahaa eikä rikastua. Pahemmaksi tilanteen tekee vielä se, jos nainen avoimesti kertoo taloudellisesta menestyksestään kuten talous-ja verotusasioita kommentoinut somevaikuttaja Natalia Salmela. Paheksuntaakin ovat herättäneet hänen reippaat ulostulonsa siitä, miten hän osti yhdeksännen sijoitusasuntonsa käteisellä ja miten hänen taaperoikäinen lapsensa tienasi 60 000 euroa ensimmäisenä elinvuotenaan.
Naisyrittäjyys Suomessa tutkimuskohteena on ohut. Tein aikoinaan selvityksen eMBA koulutuksessa naisyrittäjien kasvuhalukkuudesta ja luulin ottaneeni helpon nakin. Olin väärässä. Naisjohtajista ja naisista pörssiyhtiöiden hallituksessa oli yllin kyllin tutkimustietoa eri maissa mutta naisyrittäjyydestä ei. Naisyrittäjiä on kuitenkin kolmannes yrittäjistä, joten aineistopohjaa tutkimukselle riittää. Savon Yrittäjät tekee naisyrittäjien rahoitukseen liittyvän jäsenkyselyn myöhemmin keväällä ja palaamme tuloksiin sitten myöhemmin.
Nainen on ollut taloudellisessa riippuvuussuhteessa miehiin tai sukulaisiinsa kautta historian. Oma raha ja valta rahan käyttöön on itse asiassa uusi asia. Naisten perustamat ja omistamat yritykset tarkoittavat taloudellista riippumattomuutta ja oman tulevaisuuden ottamista omiin käsiin. Se ei tarkoita, etteikö kapasiteettia olisi oman itsensä kehittämiseen, harrastuksiin ja muihin kiinnostuksen kohteisiin. Kaiken ei aina tarvitse olla tip top, vähemmälläkin selviää. Siinä kuopiolainen naisyrittäjä Minna Canth näytti meille erinomaista mallia.
Kepeitä kevätpäiviä toivottaen Minnan nimikkopäivänä 19.3.2024,
Paula Aikio-Tallgren
Savon Yrittäjät toimitusjohtaja
PS. Tuoreimmassa Yrittäjäsanomissa on lukuisia juttuja pohjoissavolaisista naisyrittäjistä työssä ja vapaalla. Asiantuntijaksi valitsimme nuoren ja kyvykkään koodikoulu Kood/Sisun johtaja Laura Nykäsen.