Yritysvetoinen koodikoulu Kood/Sisu haastaa perinteisiä opetusmenetelmiä ja kasvattaa uudenlaisia teknologiaosaajia työmarkkinoille. Koodikoulun johtajan Laura Nykäsen mukaan koodikoulussa painotetaan tiedonhaun taitoja ja opitun soveltamista käytäntöön.
Mainos |
Yksityinen koodikoulu Kood/Sisu on Itä-Suomessa ja valtakunnallisestikin uudenlainen toimija. Mistä kaikki sai alkunsa? Ketä tai mitä voidaan pitää idean alkulähteenä?
Aloite tuli pari vuotta sitten yrityskentältä. Kaikki mukana olevat yritykset jakoivat saman vision: Pohjois-Savoon halutaan työelämälähtöinen koodikoulu. Osaajapula IT-alalla on sekä paikallisesti että toki myös valtakunnallisesti iso. Monissa työnkuvissa toimialasta riippumatta tarvitaan osaamisen päivittämistä kasvavan digitalisoitumisen ja teknologisen kehityksen myötä. Viron koodikoulu kood/Jõhvi on partnerikoulumme, josta on otettu mallia muun muassa koulumme liiketoimintamalliin ja konseptiin. Käytössämme on myös heidän oppimisalusta. Maailmalla on useita yksityisiä koodikouluja, joiden pedagogiikka perustuu käytännönläheiseen projektipohjaiseen opiskeluun ja vertaisoppimiseen. Meille paras kumppani löytyi lopulta Virosta.
Viro on useilla mittareilla mitattuna IT-alan esikuva muille maille. Mitä siellä tehdään eri tavalla kuin esimerkiksi meillä Suomessa?
En tiedä, liittyykö heidän nopeasti kasvava menestys IT-alan innovaatioissa kulttuuriperimään vai mahdollistaako esimerkiksi yhteiskunnan rakenteet nopeaa kehitystä, mutta virolaisten teknologinen mindset on tosi korkealla. Siellä jokainen lapsi saa esimerkiksi syntyessään digitaalisen ID:n, joka Suomessa ei aikanaan lyönyt läpi. Joissain yhteyksissä on puhuttu myös siitä, että teollisen yhteiskunnan taakka valmistaa ja tuottaa toisten tarpeisiin värittäisi edelleen suomalaisten yritysten ajatusmalleja ja uudistumiskykyä. Tiedä sitten, miten hyvin näkemys pitää paikkansa.
Onko kyse kasvavasta toimialasta?
Kyllä, tarve teknologiaosaajille kasvaa jatkuvasti kaikilla toimialoilla. Hoidamme ruokaostokset ilman kaupassa käyntiä digitaalisen ostopolun ja palvelun avulla. Keräämme ja seuraamme yksityiskohtaista dataa omasta terveydentilastamme älyvaatteiden avulla. Vastaanotamme meille räätälöityä mainossisältöä ja annamme tekoälyavusteisen ohjelmiston luoda sähköpostit puolestamme. Ihmisten arkea helpottavista palveluista ja tuotteista tulee nopeasti arjen perusvaateita ja kehitys on jatkuvaa. Siitä ohjelmistokehityksessäkin lopulta on kyse: ihmisten ja yritysten arjen parantamisesta. Kun puhumme kasvavasta toimialasta, haluaisin, että ihmiset eivät näkisi ohjelmisto- ja IT-alaa muusta erillisenä toimialana, joka “ei kosketa minua”. Teknologiat sulautuvat kaikkeen ihan jokaisella toimialalla ja sektorilla.
Millainen on tyypillinen koodikouluun hakeutuva opiskelija?
Hakijoita on laidasta laitaan. Keski-ikä on tällä hetkellä 32 vuotta, yli 40 prosentilla hakijoista on joku korkeakoulututkinto taustalla ja saman verran on toisen asteen tutkinnon suorittaneita. Hakijoissa on paljon alanvaihtajia tai esimerkiksi insinööritaustaisia henkilöitä, jotka haluavat päivittää omaa osaamistaan avullamme.
Koodikoulussa ei ole ollenkaan opettajia. Miten koulutus on järjestetty?
Koodikoulumme eroaa perinteisesti mielletystä koulusta, meillä ei ole opettajia eikä meillä opeteta. Pedagogiikkamme perustuu käytännönläheiseen ongelmanratkaisukyvyn kehittämiseen itseopiskelun ja vertaisoppimisen avulla. Opiskelijat suorittavat koodausharjoitteita itsenäisesti ja ryhmissä. Opiskelu on joustavaa ja mukailee yksilön elämäntilannetta. Kaikki harjoitteet suoritetaan selainpohjaisella oppimisalustalla. Koulutuksen voi suorittaa joko livenä täällä Kuopiossa tai etänä. Koulumme on tarkoitettu yksilöille, joilla tiedonjano ja motivaation taso oman osaamisen kehittämiselle on aidosti korkea. Opiskelijat kysyvät apua toisilta opiskelijatovereiltaan, tekoälytyökaluilta, Googlelta ja toki myös kood/Sisu-tiimin teknisiltä koordinaattoreilta tarvittaessa. Tiedonhaun taito ja opitun soveltaminen ovat tärkeitä taitoja työelämässä ja siihen kasvatamme myös opiskelijoitamme.
Miten varmistetaan, että opiskelijat myös oppivat? Millä tavoin se todennetaan koulutuksen jälkeen?
Oppimisalustalla näkyy, miten opiskelijat suoriutuvat heille annetuista haasteista. Samalla he keräävät opintojen aikaista portfoliota osaamisestaan. IT-alalla yleinen trendi on pois tutkinto-orientoituneisuudesta, sillä yritykset ovat enemmän kiinnostuneita näkemään mitä osaajat käytännössä ovat tehneet ja millaisissa projekteissa olleet mukana. Koulustamme ei myöskään valmistu tutkintoon, vaan osaamisen kehittymistä voidaan mitata esimerkiksi sillä, millaisena osaajana valmistunut nähdään työmarkkinoilla.
Missiomme on tuottaa työelämälähtöistä koulutusta, jotta yritykset löytävät itselleen oikeat osaajat ja opiskelijamme löytävät heille sopivimmat uramahdollisuudet. Haluamme toimia liimana yritysten ja opiskelijoiden välissä. Haluamme lisäksi kehittää opiskelijan substanssiosaamista, soft skillsejä sekä taitoja verkostoitua ja myydä omaa osaamistaan. Kumppaniyritykset ovat vahvast läsnä koulumme toiminnassa, ja olen varma, että synergiat opiskelijoiden ja yritysten välille löydetään yhdessä. Valmiita työpaikkoja emme voi opiskelijoillemme luvata, mutta sen lupaamme, että koulutuksemme avulla opiskelija saa sellaiset tiedot ja taidot, jotka tunnustetaan työmarkkinoilla.
Millä muilla mittarilla mittaatte koulutuksen vaikuttavuutta ja onnistumista?
Hankkeemme tavoitteita ovat muun muassa alueemme työllisyyden edistäminen, yritysyhteisön kasvattaminen ja laajentaminen kohti ekosysteemimäistä toimintaa, työelämälähtöisen ja yritysvetoisen koulutusinnovaation pilotointi ja kehittäminen. Lisäksi olemme luoneet organisaatiomme strategisia tavoitteita yhdessä jäsentemme kanssa. Pitkällä aikavälillä toivomme, että kasvatamme kood/ -koodikoulujen verkostoa yhdessä kumppanikoulumme kood/Jõhvin kanssa. Olemme ESR+ rahoitteinen hanke vuoteen 2026 saakka.
Teksti: Sanna-Liisa Kiiskinen, Kuvat: Kood/Sisu