Tilaa

Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Valtaa, vastuuta ja vapautta kahleiden sijaan

Tänä vuonna 45-vuotisjuhliaan viettävän perheyritys POK Groupin sukupolvenvaihdos antoi aikoinaan lisävauhtia kasvun tielle. Isoja muutoksia on viety onnistuneesti läpi myös poikkeusaikoina.

Mainos | Sähkön jakelujärjestelmiä toimittavalle POK Groupille luovutettiin Maakunnallinen Yrittäjäpalkinto Suonenjoella vietetyssä Maakunnallisessa Yrittäjäjuhlassa. Yrityksen toimitusjohtaja Teemu Vepsäläinen oli yllättynyt valinnasta, mutta toteaa sen osuneen juuri oikeaan hetkeen.

-Palkitseminen tuntuu oikein hienolta - jopa yllättävältä - ja ajankohta erityisen sopivalta. Viime vuodet ovat olleet myllerryksen ja isojen muutosten vuosia. Kohtalaisen suuren riskin omannut yritysjärjestely on viety onnistuneesti läpi ja samaan aikaan selvitty ulkopuolisten tekijöiden tuomassa paineessa ja jopa poikkeustilassa.

POK Group sai alkunsa vuonna 1979 Juuassa, kun Teemu Vepsäläisen isä Tapani Vepsäläinen perusti sähköurakointiin keskittyvän yrityksen. Alussa toiminta keskittyi Pielisen ympäristöön, mutta vähitellen tuli tarve laajentaa toimintaa ja kasvattaa yritystä.

-Alussa oli vain mies ja osaamista - ei tainnut olla edes pakettiautoa, mutta oli rohkeutta tarttua tilaisuuteen. Ensimmäiset kymmenen vuotta operoitiin Pielisen rannoilla, mutta sitten vuonna 2004 tehdyn sukupolvenvaihdoksen myötä katseet alkoivat suuntautua kohti Kuopiota.

Halusimme jatkaa perheyrityksenä, jolloin minun lisäkseni äitini Maija Vepsäläinen ja sisareni Tiina Pietarinen tulivat osakkaiksi yritykseen.

Perheyritysasiaa sivuttiin myös vuoden 2022 Savon Yrittäjäsanomien haastattelussa. Silloin Teemu Vepsäläinen kuvasi sukupolvenvaihdosta näin:

-Sukupolvenvaihdos oli kuin venäläinen uimakoulu, hyppy suoraan syvään päätyyn. Isällä oli pohjaton luottamus minuun ja hän on luonut ympäristön, missä voi tehdä rohkeitakin ratkaisuja. Varsinkin alussa olisin tarvinnut enemmän tukea, olin aika keltanokka siihen aikaan. (YS 3/2022)

Nyt hän kuitenkin arvioin vaihdoksen menneen yllättävänkin kitkattomasti. Vanhemmat ovat antaneet valtaa ja vastuuta ja tukeneet enemmän kuin kahlinneet omiin ajatuksiinsa.

-Olemme siskoni kanssa vaahtosammuttimen kokoisesta kasvaneet mukaan yritykseen, tunnemme sen läpikotaisin. Viime vuoden lopussa toteutimme sukupolvenvaihdoksen viimeiseen vaiheen, jossa vanhempien omistukset jaettiin siskoni Tiinan kanssa. Samalla vaihdoimme yrityksen toimitusjohtajan ja päivitimme hallitustamme parilla uudella ulkopuolisella jäsenellä.

Nyt meneillään on paljon muutoksia ja tulevaisuuden suunnittelua, joihin kuuluu myös muutosneuvottelut yhden toimipisteen sulkemiseksi ja toiminnan siirtämiseksi Savoon. Toiminnan kokonaisvaltaisella kehittämisellä luodaan pohjaa tulevaisuuden kasvulle.

-Meidän on pystyttävä nostamaan toiminnan tasoa läpi koko organisaation ja kaikkien toimintojen. Siihen liittyy myös toimintojen yhdistämistä ja keskittämistä tietyille paikkakunnille. Sillä takaamme kasvun myös tulevaisuudessa, Vepsäläinen kiteyttää.

Teksti: Sanna-Liisa Kiiskinen, Kuvat: Tomi Kosonen