Osuma Henkilöstöpalvelut haluaa tehdä rekrytoinnista helppoa ihmisille ja yrityksille. Toimitusjohtaja Ville Auvisen mukaan työmarkkina- ja TE24-uudistukset sekä kotouttamisen haasteet odottavat kokonaisvaltaista ratkaisua.
Mainos | Yritysten epävarmat ajat ovat näkyneet viime aikoina henkilöstövuokrauksen kasvuna. Osuma Henkilöstöpalveluiden toimitusjohtaja Ville Auvisen mukaan taantuma näkyy jollain toimialoilla ja kysyntä on hiljaista, erityisesti rakennusalan alakulo on näkyvissä.
- Yhä harvempi yritys pystyy ennustamaan kysyntäänsä tänä päivänä, mikä on nostanut henkilöstövuokrauksen kasvua, Auvinen toteaa. – Nähtävissä on työelämän muuttuminen ja nuoret harvoin enää haaveilevat eläkeviroista. Työtä ei nähdä elämän ykkösjuttuna ja sitä tehdään joustavasti eri paikkojen sekä tehtävien välillä.
Osumalla haastavat ajat ovat näkyneet asiakkaiden talouden tiukentuessa. Maksuviiveet ovat yleistyneet ja rahankiertoon on jouduttu keskittymään normaalia enemmän. Yritysten laskutushaasteita Osumalla on pystytty ratkaisemaan maksujoustoa tarjoamalla.
- Palvelumme on hinnoiteltu kiinteällä kertoimella työehtosopimuksen mukaan sisältäen palkat, sivukulut, työvaatteet ja vakuutukset, Auvinen kertoo. – Suorarekryt toteutetaan tilanteen mukaan, yleisenä ohjenuorana noin kahden kuukauden palkka.
Yritykset arvostavat rekrytoinnin joustavuutta
Digitaalisuus muokkaa vahvasti yritysten rekrytointitapoja lähivuosien aikana. Tekoäly tulee avustamaan työnhaun automatisoinnissa ja käyttäjille palvelun tulee olla yksinkertaista ja helppoa.
- Olemme lanseeraamassa Oma Osuma -sovellusta, jonka avulla työtarjouksiin tarttuminen on entistä sujuvampaa, Auvinen kertoo innoissaan. – Muinoin puhuttiin, että kukaan ei tule sohvalta töihin hakemaan, mutta nykyään sekin onnistuu.
Osuma on panostanut rekrytoinnin helppouteen sekä yrityksille että työnhakijalle. Rekrytoinnin aloittamiseen ei yritykseltä tarvita kuin työnkuva ja yrityksessä voidaan keskittyä työntekoon.
- Rekrytointi on yhä enemmän otettu huomioon myös yritysten strategiassa, Auvinen näkee. – Osassa yrityksissä työvoiman joustavuuden käyttö on selkeä strateginen linja.
Auvinen uskoo yritysten näkevän henkilöstön tärkeänä yhtä tärkeänä investointina kuin kone- ja laiteinvestoinnit. Tuottava yksikkö vaatii osaavan henkilöstön laitteiden oheen.
Kotouttamisen tulee onnistua tulevaisuudessa
Auvinen ei näe Pohjois-Savon vielä kokevan suurta työvoimapulaa, mihin vaikuttaa tällä hetkellä myös suhdanne. Suunta on kuitenkin selvä, emmekä selviä pelkästään pohjoissavolaisilla osaajilla.
- Tällä hetkellä meillä on paljon ulkomaalaisia osaajia telineasennuksessa sekä konepajapuolelle, Auvinen avaa. – He tulevat pääosin Baltian maista sekä Itä-Euroopasta ja ovat olleet todella onnistuneita rekrytointeja.
Auvinen korostaa ulkomaisten rekrytointien onnistumisessa kotouttamisen prosessin aloittamista jo lähtömaassa. Kulttuuriin ja työtapoihin tulisi jo tutustua ennen Suomeen saapumista, mikä helpottaisi kotoutumista sekä pienentäisi kustannuksia.
- On äärimmäisen kallista tuoda ulkomailta työntekijä kokeilemaan pariksi viikoksi ja huomata ettei homma toimi, Auvinen kertoo. – Useinkaan ulkomailta rekrytointi ei ole halvempaa, vaan päinvastoin esimerkiksi asumiskustannusten takia.
Osuma lähti vuoden alussa mukaan Savon Yrittäjien International Call -kansainvälistymispalvelun avainkumppaniksi. – Kasvuhalukkuus ja työllistäminen kulkevat käsi kädessä. Yrityksille kasvaminen ja kansainvälistyminen on kallista. Haluamme tarjota avaimet käteen palvelulla joustavista resursseja kasvuun.
Työmarkkinoiden uudistuksille tarvetta
Auvinen kertoo Osuman olleen mukana Kuopion kaupungin työllisyyspalveluiden mukana kuntakokeilussa ja nähnyt toiminnan olleen hyvin aktiivista. - Nähtäväksi jää kuinka Pohjois-Savon kolmen työllisyysalueen malli onnistuu, mutta uskon sen onnistuvan, Auvinen toteaa.
Auvinen näkee poliittisten lakkojen luovan tällä hetkellä haasteita työllisyysasteen nostamiseen.
- Olemme vahvasti vientipainotteinen maa ja sen kautta työllisyysasteemme on mahdollista nousta, Auvinen sanoo. - Tulevina vuosina eläköitymiset johtavat tosin työllisyysasteen luonnolliseen nousemiseen, mutta se ei lisää työvoiman määrää.
- Työelämän uudistuksille on todellinen tarve, mutta toivoisin puheen olevan enemmän keskustelevaa. Ruotsiin verrattuna olemme uudistuksissa jäljessä ja esimerkiksi Sveitsissä oli viime vuonna yhteensä 3 lakkopäivää. Siellä molemmat osapuolet uskovat, ettei lakko ole vastaus työmarkkinoiden kehittämiseen.
Teksti: Tomi Kosonen, Kuva: Tomi Kosonen