Uusi Pohjois-Savon Yrityskummien aluekummi Timo Paasonen on huomannut yrittäjien avun tarpeen lisääntyneen. Hän on pystynyt rauhoittamaan myös rautavaaralaisen Mona Koskelon mieltä ja auttamaan tekemisen kirkastamisessa.
Mainos | Suomen Yrityskummit -toiminta täyttää tänä vuonna 30 vuotta ja on auttanut tuhansia yrittäjiä kehittämään liiketoimintaansa vuosiensa aikana.
- Tyypillisesti apua haetaan talouteen, strategian kehittämiseen tai markkinointiin, Pohjois-Savon aluekummi Timo Paasonen taustoittaa. – Viime vuosina talousasetelmat ovat nousseet selvästi enemmän esille.
Pohjois-Savon Yrityskummien uutena aluekummina tammikuun alussa aloitti leppävirtalainen Timo Paasonen. Uransa Postin esimiestehtävissä viettänyt Paasonen aloitti yrittäjän taipaleensa eläkkeelle siirryttyä, kun halusi hyödyntää johtamisosaamistaan eläkepäivillään. Paasonen on ollut mukana Yrityskummit -toiminnassa nyt viiden vuoden ajan ja ohjaa tällä hetkellä 7 yrittäjää.
- Käyn jokaisen uuden asiakkaan kanssa tunnin puhelinkeskustelun mahdollisimman pian hakemuksesta, Paasonen kertoo Yrityskummien toiminnasta. – Tällöin kartoitan asiakkaan tilannetta, kehitystarpeita ja mahdollisia toiveita. Varsinaisessa aloituskeskustelussa käymme läpi yrityksen tilanteen ja kerron yrityskummitoiminnasta sekä millaista apua on tarjolla.
Yritysten ongelmat monimutkistuneet
Paasonen kertoo tyypillisen kummisuhteen kestävän vuodesta kahteen. Viime aikoina suhteet ovat selvästi pidentyneet, kun yritystoimintaan liittyvät haasteet ovat monimutkaistuneet.
- Monella yrittäjällä on pandemian johdosta asiakaskäyttäytyminen muuttunut pysyvästi ja takaisin pääsy kannattavaan liiketoimintaan on vaikeampaa, Paasonen toteaa. – Asiakaskato ja yrityksen kassan tyhjeneminen ovat hyvin tuttuja yrittäjien huolia Yrityskummeille.
Suurin osa Yrityskummeilta apua pyytävistä on yksinyrittäjiä, jolloin heidän on vaikea löytää aikaa tarvittavien muutoksien tekemiseen.
- Yrittäjän tulisi jatkuvasti pitää mielessä oma strategia ja varmistaa, että toiminta on sen mukaista, Paasonen muistuttaa. – Muista ottaa keskusteluihin mukaan myös kirjanpitäjäsi analysoimaan tilinpäätöstäsi ja seuraa tarkasti yrityksen kassan tilannetta.
Yrittäjän kannattaa olla ajoissa liikkeessä, eikä vasta ongelmien ilmaantuessa. Nopeaa käytännön apua tarjoaa Yrityskummit, minkä lisäksi kannattaa olla tietoinen muista palveluista.
- Esimerkiksi valtakunnallinen Talousapu jatkuu, vaikka Suomen Yrittäjien koordinoima hanke päättyikin, Paasonen neuvoo. – Valitettavasti esimerkiksi ELY-keskuksen yritysten liiketoiminnan kehittämiskonsultaatiot päättyvät.
- Alkuvuoden aikana uusia asiakkaita on tullut tasaisella tahdilla, joten tilaa olisi myös useammalle uudelle yrityskummille, Paasonen kertoo. – Toivomme toimintaan mukaan kokeneita yrittäjiä, yritysjohtajia ja liike-elämän asiantuntijoita tarjoamaan osaamistaan ja kokemustaan yrittäjien käyttöön heidän yritysten kehittämiseksi. Palvelu on yrittäjälle aina maksutonta ja luottamuksellista.
Teksti: Tomi Kosonen, Kuvat: Tomi Kosonen, Mona Koskelo