Tilaa

Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kari ja lukuisat muut yksinyrittäjät harkitsevat ensimmäisen työntekijän palkkaamista

Kuopion Yrittäjien Yksinyrittäjästä työnantajaksi -palvelun tuella mahdollistetaan hyvät lähtökohdat ensimmäisen työntekijän palkkaamiseen. ”Tarkoitus olisi palkata ensimmäinen työntekijä puolen vuoden sisällä”, kertoo yrittäjä Kari Koslonen.

Mainos | Kuopion Yrittäjien tarjoama Yksinyrittäjästä työnantajaksi palvelu on herättänyt kiinnostusta paikallisten yrittäjien keskuudessa. Palvelussa mukana oleva Karkos Oy:n yrittäjä Kari Koslonen kertoo, että taustatuki ja palvelun tarjoamat kontaktit ovat hyvä asia ja helpottavat sopivan työntekijän löytymistä. Koslonen kertoo myös, että työntekijän palkkaaminen merkitsee mahdollisuutta kehittää toimintaa ja toteuttaa visioita.

Vuodesta 2011 Karelia Ikkunoiden myyntiedustajana yksinyrittäjänä toiminut Koslonen kertoo olevansa tilanteessa, jossa töitä riittäisi toisellekin työntekijälle. Hän kertoo palkkaavansa heti kun sopiva henkilö löytyy.

-Etsin tavoitehakuista, hyvää tyyppiä. Kokemus myyntityöstä ja rakennuspuolesta on eduksi ja oma auto ja ajokortti pitää olla. Reipasta mieltä ja ahkeruutta, niin niillä pärjää jo aika pitkälle, kertoo Koslonen.

-Seuraavaksi tarkoituksena on tehdä TE-toimiston kanssa työpaikkailmoitus, hän lisää.

Koslonen mainitsee, että tieto Kuopion Yrittäjien palvelusta saapui hänelle kuin tarjottimella suoraan sähköpostiin. Hän odottaa saavansa lisää tietoa erityisesti työnantajan velvoitteista.

-Näkisin, että tästä palvelusta on varmasti hyötyä ja helpottaa ensimmäisen työntekijän palkkaamisen kynnystä, Koslonen suosittelee.

Yksinyrittäjillä runsaasti kiinnostusta työntekijöiden palkkaamiseen

Yksinyrittäjästä työnantajaksi palvelun yritysasiantuntija Pekka Vartiainen avaa palvelun sisältöä.

-Selvitämme yritykselle sopivia kanavia työvoiman löytämiseksi, annamme neuvontaa palkkaamiseen ja sen kustannuksiin liittyvissä kysymyksissä, tietoa työnantajan velvollisuuksista tai muista yrittäjää mietityttävistä asioista.

Kuopion Yrittäjien kaksivuotinen ESR-rahoitteinen hanke, Yksinyrittäjästä työnantajaksi tarjoaa kuopiolaisille yksinyrittäjille maksutonta, henkilökohtaista palvelua työllistämisen tukemiseen. Hankkeen tarkoituksena on hakea, rohkaista ja tukea yksinyrittäjiä työllistämään ensimmäinen työntekijä sekä auttaa yrittäjää työnantajuudessa.

Lue lisää hankkeesta ja palvelusta Kuopion Yrittäjien nettisivuilta.

Teksti: Kuopion Yrittäjät, Kuva: Karelia-Ikkuna Kuopio