Tilaa

Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Tietoturvaratkaisut yhä tärkeämpiä yrityksille

Elisalla on huomattu yritysten kasvava tarve tietoturvaratkaisuihin. Elisan aluejohtaja Juuso Kujala kertoo lisäpalveluiden kiinnostuksen kasvaneen viime vuosina.

Mainos | Elisan myyntiryhmäpäällikkö Juuso Kujala harppoo tottunein askelin Elisan pääkonttorin käytävillä Pasilassa Helsingissä. Hänen vastuualueisiinsa kuuluu Suomen yrittäjien kanssa tehtävä yhteistyö sekä kuitumyyntitiimin myyntiryhmäpäällikkönä toimiminen. Kujalalla on vankka kahdeksan vuoden työhistoria Elisalla. Hän on kerennyt toimia myynnin esihenkilön tehtävissä, sekä eri myyntitehtävissä niin yrittäjä- kuin kuluttajapuolella.

Myyntitehtävät varastivat miehen sydämen jo nuorena ja matka sen parissa on vasta aluillaan. Hän istuu kahvikupin kanssa haastattelua varten, joten kysytään heti alkajaisiksi mitä yritysten tulee ottaa huomioon päivittäessään IT-palveluitaan vuonna 2024.

- Laadukkaat yhteydet sekä avun samainen työpaikkojen arjessa ovat edellytyksiä onnistuneelle liiketoiminnalle, aloittaa Kujala. -Myös yrityksen asiakaspalvelun parantamien helppokäyttöisillä työkaluilla tuo myös kilpailuetua. Erityisesti yrittäjille on tärkeää työn ja vapaa-ajan tasapainon hallitseminen ja se tietysti onnistuu vain hyvillä työvälineillä.

- Elisan omia toimenpiteitä kovassa kilpailussa on trimmattu uusien tuote- ja palveluparannusten muodossa. Yrittäjien uusiin puhelinliittymiin on tuotu lisäpalveluita kuten erityisesti yrittäjälle suunniteltu matkapuhelinvastaaja sekä suoraan liittymässä toimiva tietoturvapalvelu, joka tunnistaa tietoturvariskit, kuvailee Juuso Kujala.

Elisasta ei voi puhua menemättä 5G-liittymiin. -Yritys, jolle nopeus ja toimintavarmuus mobiiliverkossa ovat tärkeitä, hyötyy maksimaalisesti 5G-liittymästä. Ensimmäisten käyttäjien joukossa nähtiin paljon mm. media-alan ammattilaisia ja suunnittelijoita, jolla on tarve hakea suuria tiedostoja pilvipalveluista. Tällä hetkellä yrittäjät kaikilla aloilla hyödyntävät jo hyvin laajasti 5G:tä.

Tukipalveluiden toimivuus on tärkeää käyttäjille mutta erityisesti yrityksille. -Tarjoamme tukipalveluita aina IT-kokonaisulkoistuksista yksittäisiin tukipyyntöihin ja koulutuksiin, avaa Kujala ja nostaa esiin yhteistyökumppanuuden Suomen Yrittäjien kanssa. -Yrittäjien jäsenet saavat Elisa Yritysgurun tukea 10 min veloituksetta varaamalla ajan SY-jäsensivun kautta.

Lähes päivittäin media kertoo tietoturvamurroista tai kyberhyökkäyksistä. -Huolehdi, että yrityksen datan käsittelyn prosessit ovat kunnossa, korostaa Kujala. -Älä käytä vanhentuneita laitteita ja varmista, että tietoturvaratkaisut ovat käytössä. Pyydä apua Elisalta.

Kilpailutilanne kirittää myös alan markkinajohtajaa

Kilpailutilannetta televiestintämarkkinoilla aluejohtaja kuvailee kireäksi, mutta Elisa on säilyttänyt markkinajohtajan asemansa.

- Elisa on kotimaisena yrityksenä yksi Suomen suurimpia yhteisöveronmaksajia ja suurin operaattori-investoija. Vuosittain Elisan käyttöomaisuusinvestoinnit ovat 200 miljoonan euron luokkaa. Ja sen haluan vielä mainita, että Elisa on yksi merkittävimmistä suomalaisten tv-sarjojen tuottajista, rahoittajista ja jakelijoista.

Vastuullisuus on ollut osa Elisan strategia jo viimeiset 15 vuotta. Uusimpana saavutuksena on Elisan nousu maailman 100 vastuullisimman yrityksen listalla sijalle 59 (Corporate Knights 2024 Global 100). Yhteistyö johtavien globaalien kumppaneiden kuten Vodafonen ja Tele2:n kanssa mahdollistaa kansainvälisesti kilpailukykyiset palvelut. Elisa operoi yli 20 maassa ja työllistää yli 5700 ammattilaista, kertoo Kujala.

Teksti: Toimitus, Kuvat: Elisa