Tilaa

Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Heikki Helve: ”Tutkintojen joustavuutta pitää jatkaa”

Savon ammattiopisto pyrkii jatkuvasti kehittymään ja mukautumaan muuttuviin olosuhteisiin. Savon koulutusyhtymän johtaja Heikki Helven mukaan muutokset tutkintojen perusteissa, aikuiskoulutuksen leikkaukset ja rahoituksen kehitys ovat kaikki tekijöitä, jotka vaikuttavat ammattiopiston toimintaan.

Mainos | Ammatillinen koulutus on ollut viime vuodet jatkuvassa murroksessa, mikä on vaikuttanut suuresti myös Savon ammattiopiston toimintaan ja koulutusten sisältöihin. Viime vuosina Sakkyssä tutkintojen suorittaneiden määrä on tasaantunut hiukan alle 2500 tutkinnon tasolle, kun parhaimmillaan se oli noin 2900 tutkintoa. Savon koulutuskuntayhtymän johtaja Heikki Helve kertoo, että tutkintojen perusteita uudistetaan säännöllisesti Opetushallituksen ja tutkintotoimikunnan toimesta kansallisesti.

- Tutkintojen joustavoittamista pitää jatkaa ja sisältöjen kehittämistä nopeuttaa, Helve korostaa. – Normiohjattujen tutkintojen, kuten soten ja lentokoneasentajan, ulkopuolella pitäisi pyrkiä vapauttamaan alojen tutkintorakennetta. Osaamista tulisi voida koota enemmän kokonaisvaltaisesti eri aloista, jotka sitten näkyisivät tutkintotodistuksessa.

Yksittäinen ammattioppilaitos sisältöihin ei suuresti pysty vaikuttamaan koulutusten sisältöihin. Opinnoissa voidaan painottaa eri asioita tutkinnon sisällä ja opiskelija pystyy tekemään vähäisiä valintoja tutkinnonosiinsa. Opetussuunnitelma kuitenkin määrittelee asiat, joita on opetettava ja osaaminen on osoitettava ennen valmistumista.

- Laatua voidaan kehittää ja sitä on tehtykin, Helve korostaa.

Koulutukset uudistuvat leikkausten paineessa

Aikuiskoulutuksen leikkaukset ovat kova isku toisen asteen ammatillisiin oppilaitoksiin, joilla on aikaisemman tutkinnon omaavien koulutusta. Vaikutukset tulevat vaiheittain ja kestävät pitkään.

- Leikkaus on kipeä ja volyymiltaan yli 10 % muiden kuin oppivelvollisten koulutustarjontaan, Helve sanoo. – Leikkauksen vaikutukset osuvat myös alueen työelämään, kun työmarkkinan muuttuessa tarvittavaan uuteen koulutukseen pääsy hankaloituu.

Ammatillisen opetuksen rahoituslainsäädäntö uudistuu vuodelle 2026, ja siitä saamme lisää tietoa tulevan syksyn aikana. Edellisen hallituskauden aikana ammatillisen koulutuksen rahoitusta lisättiin vuosien 2017 ja 2018 rankkojen rahoitusleikkausten jälkeen.

- Esillä olleet luonnonvara-alojen koulutuksien leikkaukset ovat johtuneet ministeriön käyttämästä kustannusten laskentamallista, Helve nostaa esiin. - Tämä nykymuodossaan ei ole huomioinut kaikkia tilakustannuksia, joita luonnonvarakoulutuksesta aiheutuu. Laskennan perusteita ollaan tietojeni mukaan tarkastelemassa ennen lopullisia päätöksiä.

Fakta

Savon ammattiopisto

• Yhteensä 7 kampusta Kuopiossa, Iisalmessa, Varkaudessa ja Siilinjärvellä

• Opiskeltavia tutkintoja 107

• Opiskelijoita vuosittain noin 15 000, joista tutkinto-opiskelijoita reilu 10 000

• Erikoisempi aloja mm. lentokoneasentaja ja metsäkoneenkuljettaja.

• Yksittäisiä koulutuksia esimerkiksi kipsimestarikoulutus ja puhdastilatyöntekijöiden koulutukset

Teksti: Tomi Kosonen

Kuva: Savon ammattiopisto