Tilaa

Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Koronarahoitusta jäi saamatta

Mainos | Viestinnän kouluttaja ja kulttuurialan yrittäjä Tiina Naumanen Viestintäkoulutus Draivi Ky:stä aloitti yritystoimintansa vuonna 2008 toiminimellä. Yritysmuodon valintaan vaikutti ennen kaikkea se, että yrittäjyys ei ollut aluksi päätoimista.

-Siinä hetkessä toiminimi tuntui helpoimmalta, koska olin silloin sivutoiminen yrittäjä. Kun 2014 tammikuussa jättäydyin päätoimiseksi yrittäjäksi, pohdin yritysmuodon muutosta. Lopulta päätin, etten lähde siinä hetkessä vaihtamaan, kun alussa oli kaikkea muutakin hässäkkää.

Korona-aika kuitenkin muutti Naumasen ajatuksia. Hän jäi muutamien rahoitushakujen ulkopuolelle, sillä hakijalta edellytettiin joko kommandiittiyhtiötä tai osakeyhtiötä.

-Silloin yritin vain pärjätä ja ajattelin, jos minulla on vielä koronan jälkeen yritystoimintaa, niin vaihdan yritysmuotoa.

Nyt Naumasen yritys on kommandiittiyhtiö. Ennen valintaansa hän keskusteli eri asiantuntijoiden ja parin yrittäjäkollegansa kanssa. Lopulta kommandiittiyhtiön ketteryys verrattuna osakeyhtiöön veti pitemmän korren.

-Se on yksinyrittäjälle helpompi. Olen aina päättänyt asioista yksin, oma puolisoni suostui äänettömäksi yhtiömieheksi sillä ehdolla, ettei tarvitse tehdä mitään, Naumanen nauraa ja toteaa, että ensimmäisen tilikauden jälkeen ei ole huomannut suuria eroja.

-Aiemmin tuli mätkyjä paitsi nyt saan takaisin ja ehkä ulospäin olen joillakin kriteereillä enemmän yrittäjä nyt. Yritysmuotoa miettiville antaisin vinkin, että kannattaa käydä keskusteluja eri asiantuntijoiden kanssa. Itse hyödynsin yritysneuvojia, muita yrittäjiä, tilitoimistoa ja yritysverotuksen asiantuntijoita.

Teksti: Sanna-Liisa Kiiskinen

Kuva: Markus Aspegren