Pitkän työuran johtotehtävissä Gebwellillä tehnyt Janne Rahunen aloitti elokuussa Savon Yrittäjien International Call-kansainvälistymispalvelun asiantuntijana. Haastattelussa hän kertaa työuransa oppeja yrityksen kasvuun ja kansainvälistymiseen.
Mainos | ”Alussa Gebwell uraani oli perinteisiä elinkaaren alkuvaiheeseen liittyviä haasteita. Suuret investoinnit valmistuivat juuri kun finanssikriisi tuli päälle. Kaupankäynti tyrehtyi ja tilanne oli haastava. Hyvin alkaneen kehityksen sijaan jouduimme taiteilemaan taloudellisten realiteettien puristuksessa. Gebwellillä on ollut jo perustamisesta lähtien ymmärrys, että yritystä kehitetään kansainväliseen kilpailuun pystyväksi. Sitä toteutettiin aikaisesta vaiheesta alkaen.
Toinen muutos sattui Venäjän Krimin valtaamiseen ja itäkaupan loppumiseen. Suunta oli vaihdettava kohti länsimarkkinoita ja Ruotsia ja Norjaa, jossa markkinadynamiikka ja tarvittavat toimenpiteet olivat erilaiset. Puolassa toimimme 2009 alkaen ja sen markkinan kehitys kulki pääpiirteittäin suunnitelmien mukaan. Markkinakehityksen nopeudessa on aina toivottavaa ja maa on kulttuurisesti meidän kulttuurista poikkeava. Markkinakulttuurin ymmärrys on haasteellinen tehtävä kaikissa vientimaissa.
Yrityskoon kasvaessa näppituntuma asioihin katoaa ja oman työn suora vaikutus suhteellisesti pienennee. Henkisesti tehtävät ovat erilaisia pienessä ja suureksi kasvaneessa yrityksessä. Muutos on osallistuvasta johtamisesta viestiväksi johtajaksi. Suuremmassa yrityksessä strategiatyön merkitys kasvaa ja muutokset eivät tapahdu hetkessä. Se vaatii kärsivällisyyttä ja viestinnällisiä toistoja. Tätä viestinnän toistettavuutta ja sen merkitystä ei voi liikaa korostaa. Asiaa voi kuvata siten, että alussa on merirosvolaiva ja elinkamppailua sellaisen laivan kapteenistossa. Yrityksen kasvaessa on johdettavana laivasto ja sen ohjaamiseen tarvittavat proseduurit. Muutos on suuri.
Mitkä olivat Gebwellin aikana suurimmat onnistumisesi?
Koko matkaa Gebwellillä voi pitää suurena onnistumisena. Huolimatta liiketoimintaympäristöä kohdanneista myrskyistä saavutettiin lähes 60 miljoonan euron liikevaihto alkaen tyhjästä ja konsernissa työskenteli lähes 300 henkilöä. Liiketoiminta oli tuloksellista ja sai ansiosta huomiota myös ulkopuolisilta sijoittajilta, jotka sijoittivat yhtiöön pääomia seuraavia kasvuloikkia silmällä pitäen.
Olet parikymmenen vuoden aikana katsonut pohjoissavolaisia yrityksiä yhteistyökumppanina, asiakkaina sekä osin kilpailijoina. Miten kuvailet yritysten kyvykkyyksiä ja toisaalta kehittämiskohteita?
Yritysten tulisi olla kasvuorientoituneempia ja hakea kasvua määrätietoisemmin. Jossain kohtaa tulee luonnolliseksi, että kotimaa on yksi markkina ja sitä tulee laajentaa kasvun ja riskienhallinnan näkökulmasta kv-markkinoille.
Kilpailukyvyn ja taloudellisten resurssien tulee olla siinä kunnossa, että strategiaan perustuva kansainvälistäminen on mahdollista. Kansainvälistä liiketoimintaa tukevia osaajia olisi palkattava eri tasoisiin tehtäviin. Operatiiviset osaajat verkostoineen ovat avainroolissa. Kasvurahoitusta olisi haettava aktiivisesti, mikäli tuote on riittävän kilpailukykyinen ja suurkasvua on mahdollista tavoitella.
Yritysten välille olisi saatava lisää kv-kommunikointia. Kv-markkinoista nousevia mahdollisuuksia ja kokemuksia tulisi jakaa yhteisesti, jotta kaikilla olisi helpompaa eikä kaikkea tarvitsisi keksiä itse.
Mitkä ovat mielestäsi selkeät pullonkaulat juuri nyt?
Pullonkaula on vielä kv-suunnitelmissa ja halukkuudessa ottaa kv-riskejä markkinainvestointien muodossa. On tarvetta kv-markkinoita aidosti ymmärtäville osaajille jotka pystyvät tekemään sen suunnitelman, jonka varaan hallitukset voivat go-päätöksiä tehdä.
Onko meillä riittävästi taseissa varaa panostaa riittävästi? Miten varmistamme markkinainvestoinnin rahoituksen? Mikäli kasvuponnistelut onnistuvat, niin nopeasti seuraava pullonkaula tulee olemaan tekijöiden saamisessa erityisesti pienemmillä paikkakunnilla.
Lisäksi liikkuminen Pohjois-Savosta ulos maailmalle on meiltä surkeaa ja se aiheuttaa ylimääräistä aikahukkaa.
Miten haasteita päästään taklaamaan?
Yrityksen kehittäminen on kokonaisvaltainen tehtävä. Yrityskohtaisesti olisi tunnistettava prioriteettijärjestys ja pistettävä palanen kerrallaan parempaan kuntoon:
Miten löydämme osaavaa työvoimaa yritysten kasvuun ja kansainvälistymiseen?
En näe siinä olevan yksittäistä taikatemppua. Aktiivinen tulee olla joka saralla. On oltava lähellä koululutusorganisaatioita ja tulevia ammattilaisia: tarjottava harjoitteluita, kesätöitä, muuntokoulutusta. Yrityksestä on tehtävä kiinnostava tulevien työntekijöiden silmissä. Tekijät hakevat enenevissä määrin tarkoitusta työlleen.
Meillä on paljon ulkomaalaisia opiskelijoita, joiden tuomien mahdollisuuksien hyödyntäminen on valitettavan puutteellista. Tuo tervetullut resurssi karkaa oppimisen jälkeen pois meidän ulottuvilta. Yritysten valmiuksia palkata tekijätasolle ei-suomenkielistä työvoimaa on lisättävä. Erityisesti lähiesimiesosaamisen taitojen varmistamisella on iso rooli.
Vientiin on oltava kielitaitoa ja markkinakulttuurin ymmärtämistä. Tämä tarkoittaa ulkomaalaisten henkilöiden palkkaamista kohdemarkkinoille. Näihin rekrytointeihin on paneuduttava huolella ja suosittelen käyttäväksi luotettavaa rekrytointikumppania, jolla on todennettua ymmärrystä kohdemarkkinasta.
Miten tärkeänä pidät hallituksen sitoutumista sekä strategian selkeyttä?
Se on tärkein yksittäinen asia. Yrityksen kilpailuedut on tunnettava hyvin, jotta tavoitteet olisi mitoitettu oikein. Asiantuntijoita kannattaa käyttää asioiden nopeuttamiseksi ja riskien pienentämiseksi. Markkinainvestoinnit ovat vaikeammin taloudellisesti läpilaskettavia, kuin esimerkiksi koneinvestoinnit ja tulovirrat syntyvät viiveellä. Vientieuro tarvitsee yleisesti enemmän markkina-avauspanosta, kun kotimaasta saatu euro. Tulopuolella on sitten yrityksen kasvu ja arvonnousu. Yritysriski pienenee laajemman tulopohjan mahdollistamana, joka vaikuttaa positiivisesti niin asiakas, toimittaja- ja rahoittajasuhteisiin.
Onko viennin onnistumisessa kyse hullun tuurista vai puhtaasta raatamisesta?
Perusskenaario on, että siinä pärjää tekemällä runsaasti töitä ja olemalla määrätietoinen. Yrityksellä on oltava kilpailuetu ja parempi asiakasymmärrys, jonka varassa työtä tehdään.
Olet tutustunut IC-asiakkaisiin ja tammikuussa teette ensimmäisen kohdemarkkinamatkan Norrbottenin Luulajaan. Miten luonnehtisit IC-yritysten mahdollisuuksia?
Kaikilla yrityksillä on vientimahdollisuuksia. Pohjois-Ruotsissa on laajasti investointirakentamista menossa useiden vuosien ajan. Investointien toteuttamisen äärellä toimivien yritysten näkisin pärjäävän alueella. Meillä on myös uniikkia teknologista osaamista, jossa on hyvät mahdollisuudet.
Fakta: Janne Rahunen
Koulutus: MBA Indiana University of Pennsylvania, HHJ
Työura: Gebwell Group 2007–2023 ostojohtaja, talousjohtaja, vt toimitusjohtaja, toimitusjohtaja 2010-2023 Gebwell-konserniyhtiöiden hallitustehtäviä -2024 Finteco LVIS Oy hallituksen jäsen - 2024 Savon Yrittäjät Senior Advisor
Perhe: uusioperhe, avovaimo, tytär ja koira bostoninterrieri
Harrastukset: pihatyöt, mökkeily, luonnossa liikkuminen ja lukeminen
Teksti: Toimitus
Kuva: Tomi Kosonen