Tilaa

Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Rohkeasti kohti täyden palvelun hoivaa

Sanna Sopanen aloitti kotihoitoyrittäjänä Nilsiässä neljä vuotta sitten ja on lähtenyt rohkeasti laajentamaan palvelutarjontaansa kohti täyden palvelun hoitoa. Tähän päästiin Lääkäriasema TahkoMedin avattua ovensa muutama viikko sitten. ”Wau, mikä fiilis” sanoo Sopanen.

Mainos | Mikä on taustasi?

Valmistuin lähihoitajaksi vuonna 2011 ja valmistuin sairaanhoitajaksi seitsemän vuotta myöhemmin. Olen tehnyt aiemman. hoitotyön työhistoriani julkisen puolen sosiaali- ja terveyspalveluissa. Sydämeni kutsu on ehdottomasti vastaanottotyö sekä akuuttihoitajan osaamisen hyödyntäminen. Haluan, että ihmiset saavat osaavaa ja ammattitaitoista apua erilaisiin terveyshuoliin niin kotona kuin lääkäriasemallakin.

Mistä yrityksesi sai alkunsa?

Näin kotiin vietävien palveluiden tarpeen suurena aukkona Pohjois-Savon alueella ja päätin kokeilla siipiäni yrittäjänä, onhan meillä yrittäjyyttä suvussa. Toiminta alkoi vauhdikkaasti ja selkeästi tarvetta on.

Mitä uutta kuluva vuosi on teille tuonut?

Uusi vuosi on tuonut totaalisen uuden kuviot. Muutos on ollut mahtava ja olen todella innolla kehittämässä lääkäriasemapalvelua Nilsiään. Yritykseni laajennettua palveluita olen myös itse oppinut valtavasti ja saanut yrittäjäystäviä ja -kohtaamisia. Oma yrittäjyyteni on noussut uudelle ”levelille”. Olen tästä ylpeä ja olen miettinyt, että sairaanhoitajana olen ollut rohkea.

Mistä lääkärikeskus TahkoMed sai alkunsa?

Kolme vuotta kotihoidon parissa kehitti ajatuksen lääkäripalveluiden tarjoamisesta. Omille asiakkailleni pystyisin turvaamaan lääkäripalvelut, alueen asukkaat hyötyisivät yksityislääkärin vastaanotosta ja Tahkon alueen matkailijat saisivat vaivoilleen hoitoa. Syksyn 2024 sateissa ajatus sai tuulta alleen ja siitä alkoi TahkoMedin tarina tutun lääkärin lähtiessä mukaan toimintaan. Ensin piti selättää lupaviidakko, jonka jälkeen varsinainen toiminta pystyi alkamaan.

Ystäväni ehdotuksesta otin yhteyttä Fysioterapia Syvärinrantaan. Hetken aikaa Tarmon kanssa juteltuamme, meillä oli yhdessä selkeä visio, kuinka yhteistyö sujuisi heidän tiloissaan. Lupaprosessin aikana alkoi lääkäriaseman kalustaminen, hoitotarvikkeiden hommaaminen ja muu valmistelutyö. Nilsiän Yrittäjien tuki auttoi tässä paljon. Sain lisäksi toisen paikkakunnan sairaanhoitajayrittäjältä apua erilaisten kysymysten äärellä. Kaiken uurastamisen tuloksena Lääkäriasema TahkoMed avasi ovensa 3. huhtikuuta ja seuraavana päivänä tulivat jo ensimmäiset asiakkaat. Wau, mikä fiilis!

Ketkä ovat asiakkaitanne?

Tuotamme kotiin annettavia palveluita niitä tarvitseville. Meillä on asiakkaina ikäihmisiä, lapsiperheitä, vammaisia, sekä esimerkiksi leikkauksista toipuvia asiakkaita. Autamme omaishoitajia jaksamaan tärkeässä työssään, sekä tuemme asiakkaitamme turvallisessa kotona asumisessa. Lääkäriasemalle asiakkaaksi voi tulla kuka vain. Lisäksi ensiavun koulutuksia tarjoamme niin kansalaisille, yrityksille kuin järjestöillekin.

Mikä on yksityisten hoitopalveluiden asema hyvinvointialueen palvelukokonaisuudessa?

Olemme tärkeä toimija hyvinvointialueen rinnalla. Yhteistä vuoropuhelua voisi olla enemmän, sekä yhteisten palavereiden pitoa. Myös palveluverkoston selkeyttäminen voisi tuoda asiakkaillekin helpotusta palveluita hakiessa. Asiakkaiden tulisi saada hyvää palvelua, vaikka säästöjä haetaan.

Millainen Kotihoito Selina on vuosikymmenen lopussa?

Toivon lääkäriaseman laajentuvan erikoislääkäripalveluilla ja pystyisimme myös tarjoamaan lääkäripalveluita chatin tai etäyhteyden välityksellä. Haluaisin ensiavun koulutuspalveluiden laajentuvan ja saavuttavan isojakin yrityksiä. Kotihoito Selina ja TahkoMed ovat yhdessä tehokas tiimi.

Mitä odotuksia teillä on Yrittäjien jäsenyydestä?

Yrittäjien tukea, verkostoitumista, asioiden sekä ideoiden jakamista, neuvontaa ja mahtavia kohtaamisia. Olen omalla yrittäjä urallani sen verran alussa, että kuuntelen mielelläni pidemmän uran omaavia yrittäjiä.

Yrittäjien tapahtumiin toivon yhteistä tekemistä, ulkoilua, hyvää ruokaa ja neuvoja yrittäjien arjen tueksi. Olen joskus pohtinut, että leikkimielinen savolainen ”Leijonan luola” voisi olla hauska - heitä ideat kehiin ja muut voivat arvioida pilke silmäkulmassa.

Kotihoito Selina Oy, TahkoMed

- Toimialana terveydenhuolto

- Palveluina kotihoito, kotisairaanhoito, kotihoidon tukipalvelut, lääkärin ja sairaanhoitajan yhteiset kotikäynnit, lääkäriasema, sekä ensiavun koulutukset

- Henkilöstönä yrittäjä, 3 osa-aikaista työntekijää ja lääkäri

www.kotihoitoselina.fi, www.tahkomed.fi, Facebook & Instagram: Kotihoito Selina ja TahkoMed

Teksti: Tomi Kosonen Kuvat: Sanna Sopanen