Ingmanedu

Kädentaitajia tarvitaan aina – alalle monipuolisia opintoja Ingmanedussa Toivalassa

Yli 100-vuotiaasta opinahjosta Ingmanedusta valmistuu tänäkin keväänä muun muassa mittatilausompelijoita, designtekstiilien valmistajia ja puuseppiä. Perustutkinnossa opintoja tehdään eri tavoin: alan työpaikoilla, koulun omissa työtiloissa opettajien ohjauksessa ja digitaalisissa oppimisympäristöissä.

Mainos | Ingmanedussa teoriaopinnot sidotaan aina käytännön harjoitteisiin. Opinnot suunnitellaan jokaiselle oman näköisisiksi valmiita opintopolkuja ja opiskelijan oman kiinnostuksen kohteita yhdistelemällä. Opiskeluympäristönä Ingmanedu saa opiskelijoilta huimasti kehuja.

-Opiskelu täällä on kannustavaa, idearikasta ja mukavaa. Opettajilta saa aina neuvoja, olipa mikä tahansa ongelma. Vaikka opettaja antaa tehtävän, sen saa suunnitella ja toteuttaa oman kiinnostuksen ja vahvuuksien pohjalta, luettelee vaatetusalan opiskelija Mervi Hiltunen, joka on taustaltaan opettaja itsekin, mutta halusi lähteä toteuttamaan lapsuuden unelmaa ompelijan ammatista.

Monipuoliset opinnot tukevat yrittäjyyttä

Mervi Hiltunen oli työpaikalla hankkimassa osaamista vaatetusalan konkarin Anu Jäntin ohjauksessa Gruppo Carinoksella. Häneen teki vaikutuksen se, miten pieni alihankintayritys pystyy taipumaan moneksi ja hän kannustaakin lähtemään työpaikalle oppiin. Siellä näkee arjen aikataulun ja oikea työelämä tulee näkyväksi.

- Työpaikalla opin näkemään yrittäjyyden laajan kirjon ja minkälaisia töitä tulee alihankintaompelimoon. Yllätyin positiivisesti, kuinka paljon paikalliset yrittäjät teettävät alihankintaa paikallisesti ja myös Etelä-Suomesta tulee töitä. Oli kiva nähdä, että ompelulla pärjää myös täällä Suomessa, mutta pitkiä päiviä ja kovasti töitä joutuu tekemään, itsekin yrittäjäuraa suunnitteleva Mervi pohtii.

Laura Heikkinen tuli Ingmanedulle suoraan peruskoulusta. Hänen tulevaisuuden haaveenaan on oman yrityksen perustaminen.
 

19-vuotias tekstiilialan opiskelija Laura Heikkinen on aloittanut opinnot Ingmanedussa heti peruskoulun jälkeen. Tänä keväänä hänestä tulee designtekstiilien valmistaja ja haaveena on oman yrityksen perustaminen. Monipuoliset opinnot tukevat yrittäjyyttä, mutta valmistuttuaan tekstiili- ja sisustusalalla voi työllistyä myös suunnittelu- ja valmistustehtäviin, ohjaustyöhön, asiakaspalvelun ja myynnin sekä markkinoinnin tehtäviin.

- Olen kutonut kangaspuilla mattoja, saunatekstiilejä ja huopia. Kankaanpainantaa ja värjäystä on myös opetettu. Osan opinnoista tein Siilinjärven Elävässä kaupassa, missä ohjasin makramee-tekniikkaa ja olen ollut myymässä töitäni käsityömessuilla ja Ingo-oppimisympäristössä Kuopion Sektorissa, Laura luettelee.

”Lähde rohkeasti työelämään hakemaan osaamista”

Toni Tauriainen puolestaan valmistuu puusepäksi. Opintojen aikana hän on ennättänyt tehdä monenlaisia tuotteita leikkuulaudasta parisänkyyn.

- Olin viime syksynä tekemässä opintoja Kuopion Woodilla kokoonpano-osastolla. Siellä oli tosi mukavaa. Toiset työntekijät auttoivat ja neuvoivat. Opin muun muassa työmenetelmiä, rutiineja ja miten tehdään isoja sarjoja. Kannattaa rohkeasti lähteä työelämään hankkimaan osaamista, ei se odottamalla parane. Itse sain työpaikalla suoritettujen opintojen kautta työpaikan ja pääsen toukokuussa Kuopion Woodille töihin. Sitten toivottavasti pääsen myös tietokoneohjattua CNC-konetta käyttämään, Toni haaveilee.

Puusepänalalla voi hakeutua opiskelemaan joko puuteollisuuden tai taideteollisuusalan perustutkintoon.

-Taideteollisuusalan perustutkinnossa opiskellaan uniikkien ja pienten sarjojen suunnittelua ja valmistusta. Puuteollisuuden perustutkinnossa puolestaan sarjatuotantoa ja teollisia valmistustapoja, opinto-ohjaaja Niina Kapanen täsmentää.

Ingmanedu

Ingmanedu on kulttuurialan ammattiopisto Siilinjärven ja Kuopion puolessa välissä. Meillä voit suorittaa media-alan ja kuvallisen ilmaisun perustutkinnon, puuteollisuuden perustutkinnon, taideteollisuusalan perustutkinnon tai tekstiili- ja muotialan perustutkinnon. Ammatilliset perustutkinnot ovat laajuudeltaan 180 osaamispistettä ja niiden suorittaminen kestää kahdesta kolmeen vuotta. Tutkinnon suorittanut saa jatko-opintokelpoisuuden ammattikorkeakouluihin ja yliopistoihin.

Ingmanedu

Kädentaitajia tarvitaan aina – alalle monipuolisia opintoja Ingmanedussa Toivalassa

Vaatetus- ja puualan opetus ei kadonnut Savosta