Etelä-Savon ELY-keskus

“Haluamme, että työt pysyvät Suomessa”

MAINOS| Iisalmelainen koneistusalan yritys Toolfac kehittää toimintaansa jatkuvasti pysyäkseen mukana globaalissa kilpailussa. Yksi kehittämisen mahdollistaja on ollut ELY-keskuksen rahoitus, jota on nyt tarjolla valmistavalle teollisuudelle suunnatun SAMPO-rahoitushaun yhteydessä.

Iisalmen teollisuuskylässä toimivassa Toolfacissa on panostettu voimakkaasti investointeihin ja erilaisiin kehitysprojekteihin. Toimitusjohtaja Pekka Koponen ja tehtaanjohtaja Juhani Niiranen toteavat, että jatkuva kehitys on tärkeää, jotta Toolfac pysyy mukana globaalissa kilpailussa.

- Olemme globaali yritys ja asiakkaitamme on esimerkiksi Kiinassa, Koreassa ja Italiassa. Lähes kaikki asiakkaidemme lopputuotteet päätyvät vientiin, vain muutama prosentti jää Suomeen. Pahimmat kilpailijamme eivät ole tässä lähellä vaan niissä maissa, jonne viemme tuotteitamme.

Koponen lisää, että erilaiset valtakunnalliset rahoitusinstrumentit mahdollistavat pysymisen mukana globaalissa kilpailussa. Toolfacissa on kokemusta esimerkiksi isoista ELY-keskusten hankkeista.

- Meille on tärkeää, että työt pysyvät täällä Iisalmessa ja Suomessa. Toolfacissa kehittäminen on jatkumo ja meillä on käytännössä raamitettu kehittämissuunnitelmia vuoteen 2025 asti. Teemme kehitystyötä asiakaslähtöisesti ja olemme investoineet päämiesten tuotteiden valmistusta varten, Koponen toteaa.

 

ELY-keskus kantaa osan riskistä

ELY-keskus ja Business Finland ovat käynnistäneet rahoitushaun valmistavalle teollisuudelle. SAMPO-haun kautta tarjotaan yrityksille rahoitusta, verkostoja ja kansainvälistymispalveluita. Rahoitushaku kestää marraskuun loppuun saakka.

- Kampanjan tarkoituksena on rahoittaa merkittävään liikevaihdon ja viennin kasvuun sekä kansainvälisyyteen tähtääviä yritysten kehittämis- ja innovaatiohankkeita. Meidän roolimme on kantaa osa siitä rahoitusriskistä, jonka yritys joutuisi muutoin yksin kantamaan. Rahoituksen avulla yritys voi ottaa paljon isomman harppauksen, ELY-keskuksen Itä-Suomen rahoitusyksikön päällikkö Kalevi Pölönen toteaa.

Pölönen toteaa, että valmistavan teollisuuden kilpailukyky on erittäin tärkeä Suomen kansantaloudelle.

- Teollisuuden tulee pystyä vastaamaan markkinoiden haasteisiin entistä kilpailukykyisemmin tuottein ja palveluin. Yritykset voivat kehittää rahoituksen avulla myös liiketoimintamallien uudistamista, johtamista sekä uusien teknologioiden hyödyntämistä.

 

Yhteistyö on toiminut sujuvasti

Toolfacissa yhteistyö ELY-keskuksen kanssa erilaisten hankkeiden tiimoilta on toiminut mutkattomasti.

- Ainakin meidän kohdalla asioiminen on ollut hyvin helppoa ja vaivatonta. Hakuprosessi alkaa keskustelulla ELY-keskuksen kanssa ja siinä yhteydessä raamitellaan hankekokonaisuus. Olemme käyttäneet ulkopuolista apua hakemusten ja raportoinnin teossa, ja siitä on ollut meille iso apu, Niiranen kertoo.

Koponen lisää, että erilaiset rahoitusmahdollisuuksien hyödyt eivät näy pelkästään niitä käyttävissä yrityksissä.

- Hyöty jakautuu kansallisesti, sillä se luo uskoa toimitusketjuun ja luo tänne kilpailuetua. Samalla syntyy työpaikkoja ja pysyvyyttä. Voimme Suomesta ja Iisalmesta palvella myös globaaleita asiakkaita, Koponen muistuttaa.

 

Lue lisää Sampo – valmistettu Suomessa -kampanjasta täältä.
Seuraa meitä Facebookissa – ja vinkit rahoitukseen blogissa: puhettarahasta.com

Etelä-Savon ELY-keskusEtelä-Savon ELY-keskusEtelä-Savon ELY-keskus

Etelä-Savon ELY-keskus

“Haluamme, että työt pysyvät Suomessa”