Mainos: K-Citymarket Päiväranta

K-Citymarket Päiväranta on paljon muutakin kuin kauppa

Kaupan päivittäinen elämä vaatii hirmuisen määrän suunnittelua, raporttien tutkimista, laskemista ja ennakointia. Silti on olemassa lukuisia asioita, joihin edes kauppias ei pysty vaikuttamaan.

Yksi niistä on sää. 

- Esimerkiksi tänä vuonna oli historiallisen helteinen toukokuu, mikä näkyi panimoiden varastotilanteessa. Joidenkin juomien saatavuudessa oli ongelmia. Sään seuraaminen onkin yksi tärkeimmistä tehtävistä, sillä se vaikuttaa todella paljon ostokäyttäytymiseen, K-Citymarket päivärannan kauppias Pasi Toppari kertoo. 

Ja niin vaikuttavat myös sellaiset asiat kuin jalkapallon tai jääkiekon MM-finaalit, tavarantoimittajan rekan kaatuminen tai yhden työntekijän jumiutuminen junaan Pieksämäelle sähkökatkon takia näin muutama esimerkki mainittuna. 

- Kauppiaan pitää olla koko ajan perillä, mitä maailmalla tapahtuu. Aamuni alkaa sillä, että katson ensin raportit ja sitten luen päivän lehdet. Savon Sanomat kuuluu jokaiseen päivääni. Se mikä vaikuttaa ihmisten arkeen, vaikuttaa myös kaupan arkeen. 

Pasi Toppari korostaakin, että Citymarket Päiväranta on paljon muuta kuin kauppa. 

- Tämä on ihmisten kokoontumispaikka, jossa tapahtuu valtava määrä sosiaalisia kohtaamisia. 

 

Siisteys ei ole itsestäänselvyys 

Jos jokaisessa kodissa on oma kodinhengetär, niin Päivärannan Citymarketissa se on myyjä Sanna Kemppainen. Pasi Toppari kehuu, että Sannan ansiosta kaupan hyllyt ovat järjestyksessä ja yleisilme pysyy muutenkin siistinä. 

Kemppainen myöntää, että hän on todellinen järjestyksen ihminen ja haluaa pitää kaupan siistinä. 

- Se ei ole minulle kuitenkaan pelkkää järjestelyä tai siivoamista vaan käyn samalla läpi tuotteiden päiväyksiä, katson onko hyllyissä tyhjiä paikkoja ja tarkastan ovatko hintalaput oikeissa kohdissa. 

Kemppainen kertoo, että samalla hän yrittää katsoa hyllyjä niin pitkän kuin lyhyemmänkin asiakkaan näkökulmasta. 

- Haluan, että kaikki olisi mahdollisimman helposti ostettavissa. Saamme joskus palautetta siitä, että tuotteet ovat liian korkealla tai matalalla. Emme voisi mitenkään pitää tällaista tuotevalikoimaa, jos kaikki tuotteet olisivat samalla korkeudella, hän toteaa. 

Kemppainen kertoo olevansa koko työvuoron liikkeessä taukoja lukuun ottamatta. 

- Joskus olen yhden työpäivän aikana kävellyt 11 kilometrin matkan, hän naurahtaa. 

 

Kurkista kaupan aamuun 

Oletko koskaan miettinyt, mitä kaikkea kaupassa tapahtuu ennen kuin se avaa ovensa asiakkaille? Kurkista alla olevasta kuvasta, mitä esimerkiksi ehti tapahtua K-Citymarket Päivärannassa kesäisenä aamuna

 

K-Citymarket Päiväranta

Mainos: K-Citymarket Päiväranta

K-Citymarket Päiväranta on paljon muutakin kuin kauppa

K-Citymarket Päiväranta avaa odotetun ruoan verkkokaupan

Juhlivassa K-Citymarket Päivärannassa tehdään töitä sydämellä