Älä laita väärää lääkettä helteeseen tai jääkaappiin – Edes valmistaja ei aina tiedä, miten väärässä lämpötilassa käy

Useimmat lääkkeet on tarkoitettu säilytettäviksi huoneenlämmössä.

– Se tarkoittaa, että lämpötilan tulisi olla 15–25 astetta, sanoo Itä-Suomen yliopiston apteekin proviisori Susanna Ketonen.

Helteillä asunnoissa saattaa olla kuuma, mikä voi myös vaikuttaa lääkkeisiin.

– Esimerkiksi voide saattaa härskiintyä, sen voi havaita omin silmin. Lääkeaineen tehon menettäminen taas on kemiallinen muutos, jota ei voi ulkoisesti nähdä.

Ei yleispätevää ohjetta

Ketonen muistuttaa, että paras paikka säilyttää lääkkeet on sellainen, missä lämpötila ja kosteus eivät vaihtele.

– Hyvä olisi pimeä kaappi, jonne ei ole lapsilla pääsyä. Keittiö ja kylpyhuone eivät tiloina ole hyviä säilytykseen, koska lämpötila ja kosteus voivat vaihdella.

Yleispätevää ohjetta siitä, kuinka pitkä lämpöaltistus tai kuinka korkea lämpötila pilaa lääkkeen Ketonen ei osaa sanoa.

– Hyvä yleissääntö kuitenkin on, ettei lyhyt altistus ole useimmilla lääkkeillä vaarallinen.

Jotkut lääkkeet vaativat jääkaappisäilytyksen. Kuljetusmatkalle apteekista kotiin Ketonen suosittelee kylmälaukkua, jotta lääke ei matkalla pääse lämpenemään.

– Pitää myös olla varovainen, ettei lääke ole kosketuksessa kylmäkalleen. Esimerkiksi yleisesti käytetyt insuliinit eivät kestä jäätymistä.

Ketosen mukaan jotkut saattavat ajatella, että huoneenlämmössä säilytettävä lääke olisi helteillä paras pistää jääkaappiin, koska siellä on viileämpää.

– Huoneenlämmössä säilytettävää lääkettä ei missään nimessä saa laittaa jääkaappiin! Lääkeaine ei välttämättä kestä kylmää ja jääkaapissa on myös usein kosteutta.

Älä jätä lääkkeitä autoon

Mikäli asiakas on huolestunut lääkkeistään, kannattaa olla yhteydessä apteekkiin. Sieltä voidaan tarvittaessa ottaa myös lääkkeen valmistajaan yhteyttä.

– Heillä voi olla tarkempaa tietoa, mitä lääkkeelle käy, jos se on väärässä lämpötilassa. Aina valmistajillakaan ei ole tietoa.

Autoon lääkkeitä ei kannata jättää, koska helteillä autossa on kuuma ja talvella taas pakkasta.

Pilaantuneet, kuten myös vanhentuneet lääkkeet tulisi viedä apteekkiin hävitettäväksi.

– Lääkkeitä tuodaan ajoittain. Asiakas esimerkiksi kertoo unohtaneensa lääkkeet helteellä autoon tai jääkaappisäilytettävän lääkkeen huoneenlämpöön. Hän tuo sen hävitettäväksi ja ostaa uutta tilalle.

Helteillä tärkeintä on muistaa, ettei jätä lääkkeitä suoraan auringonvaloon.

– Tämä on poikkeuksellisen pitkä hellejakso Suomessa. Useimmat lääkkeet kyllä säilyvät kotona, kunhan ne ovat kaapissa ja mahdollisuuksien mukaan vielä talon viileimmässä huoneessa.

Palvelukeskuksessa vanhusten oloa helpotetaan jäätelöllä ja vilvoittelualtaalla

Uusimmat

Kotimaa

IS: Näitä tavaroita tarttuu kaupoista eniten varkaiden matkaan – kallis ja pieni on suosittua

Lentomatkustajat huomio: näitä asioita lentoaseman turvatarkastuksessa poistetaan eniten matkatavaroista – "Tämä aiheuttaa meille nykyisin eniten kyselyjä"

Aurinkoisella ja lämpimällä säällä on kääntöpuolensa – Kuopion ilmanlaatu on heikentynyt huomattavasti: "Voi aiheuttaa oireita"

Presidentti evästi eduskuntaa EU-puheenjohtajuudesta ja kunnioittavasta keskustelusta

Koirankakkakiista kulminoitui oudosti – HS: Nainen sai pökäleitä postilaatikkoon

15-vuotias poika raiskasi 10-vuotiaan lähisukulaisensa – hovioikeus tuomitsi ehdollista, käräjillä syytteet olivat kaatuneet

Sotilas- ja siviilitiedustelulait tulossa suunnitellusti voimaan kesäkuussa

Henkilöauto ajautui väärälle kaistalle – kuljettaja kuoli törmättyään rekan perävaunuun Kuhmoisissa

Kommentti lihavuuskeskusteluun: Tädin läskit sukujuhlan puheenaiheena

Näkökulma: Nyt se tuli, tyrmistys lastenohjelmaan

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.