10 litraa mämmiä ja neljä tuntia siivousta – näin ehdokkaat purkivat vaalijännitystä ennakkoon

Vaalivalvojaisiin ja ensimmäisiin tulosten saapumiseen voi valmistautua monella tavalla ennakkoon - kuten ilmeni esimerkiksi keskustan ja SDP:n vaalivalvojaisissa Kuopiossa.

Keskustan ehdokkaat Markku Rossi ja puoliso Matti Kaarlejärvi kertoivat katsoneensa koko päivän elokuvia.

– Minulla on pitkä lista elokuvia, jotka on jääneet katsomatta. Niitä katsottiin tänään ja itkettiin ja naurettiin, Kaarlejärvi kertoo.

Myös runsaan äänimäärän ennakkoon saanut Leila Savolainen teki ennen vaali-iltaa konkreettisia asioita, jotta jännittäminen unohtuisi.

– Valmistin kymmenen litraa mämmiä. Siinä se sunnuntaipäivä meni. Mämmi on tarkoitettu sukulaisille pääsiäiseksi.

SDP:n Tuula Väätäinen puolestaan katsoi SM-kisoja televisiosta kotiaskareiden lomassa.

Tytti Koslonen toi vaalivalvojaisiin oman Pomppu-koiransa, joka keräsikin paljon huomiota tilaisuudessa.

– Ei ole ollut aikaa jännittää tänään, sillä siivosin asuntoa neljä tuntia, hän naurahtaa.