14 faktaa, jotka haluat tietää kantasolujen luovutuksesta

Facebookissa on käynnissä Pieni poika tarvitsee apuasi -kampanja, jonka pisti pystyyn kaksivuotiaan pirkanmaalaisen Aaron Kankkusen kummisetä Iikku Riepponen. Hän etsii leukemiaa sairastavalle pojalle sopivaa kantasoluluovuttajaa.

Kantasolurekisteriin on liittynyt kampanjan myötä 2 500 uutta luovuttajaa. SPR:n Kantasolurekisterin osastonjohtaja Anne Arvola kertoo muun muassa, mistä rekisterissä on kyse, ja onko kantasolujen luovuttamisessa pelättävää.

1) Kantasolurekisteri aloitti toimintansa vuonna 1992, kuinka paljon rekisterissä on tällä hetkellä luovuttajia, Kantasolurekisterin osastonjohtaja Anne Arvola?

Tällä hetkellä kantasolurekisterissä on noin 25 000 jäsentä. Aikaisempina vuosina meillä on ollut tavoitteena, että rekisteriin liittyisi 2 000 uutta ihmistä. Marraskuun loppuun mennessä uusia jäseniä oli liittynyt 3 000. Pieni poika tarvitsee apuasi -kampanjan myötä meille on liittynyt vielä 2 500 lisää.

2) Miten yleisiä sosiaalisen median kautta tapahtuvat kampanjat ovat?

Minulla on lähimuistissa tältä vuodelta kaksi muuta tapausta, joissa kantasolujen luovuttajaa on etsitty sosiaalisen median avulla. Kampanjointi ei ole hirveän yleistä. Kampanjan aloittaminen riippuu aina ihmisten omasta aktiivisuudesta, sillä me emme aloita kampanjoita.

Meillä ei ole tilastoa siitä, onko tietyn kampanjan aikana liittynyt henkilö luovuttanut kantasoluja kampanjan kohteena olleelle potilaalle.

3) Voiko rekisteriin liittyä vain tiettyä potilasta varten?

Rekisteriin ei voi koskaan liittyä yhtä potilasta varten. Kun rekisteriin liittyy, kantasoluja on oltava valmis luovuttamaan kenelle tahansa potilaalle.

4) Miten suuri osa rekisterissä olevista ihmisistä on luovuttanut kantasoluja?

Suurin osa ei luovuta koskaan kantasoluja. Tällä hetkellä rekisteristämme olevista 500 on luovuttanut kantasoluja joko verestä tai luuytimestä. Viime vuonna kantasoluja luovutti Suomeen 20 ja ulkomaille 10. Suomalaisten saamista kantasolusiirteistä 75 prosenttia tulee ulkomailta.

Kantasoluja voi luovuttaa ainoastaan yhden tai kaksi kertaa.

5) Millä tavoin potilaalle ruvetaan etsimään sopivaa luovuttajaa?

Meillä on tietokannassamme ihmisen terveystiedot ja kudostyyppitieto. Kudostyypin perusteella ruvetaan etsimään potilaalle sopivaa luovuttajaa meidän ja koko maailman kantasolurekistereistä. Jos sopiva luovuttaja sattuu löytymään, otamme häneen yhteyttä ja kysymme: ”Oletko vielä halukas luovuttamaan?” jonka jälkeen hänelle tehdään perusteellinen terveystarkastus ja tarkentavia kudostyyppitutkimuksia.

6) Miten todennäköistä on, että sopiva luovuttaja löytyy jo perhepiiristä?

Se on aika todennäköistä. Joskus sanottiin, että joka neljännelle löytyy sisarusluovuttaja. Nykyään perheissä ei ole niin paljon lapsia, joten sisarusluovuttajia löytyy vähemmän kuin joka neljännelle. Ikärajaa perheen sisäisille luovutuksille ei ole.

7) Miten kivuliasta kantasolujen luovutus on, onko sitä syytä pelätä?

Luovutusta ei ole syytä pelätä, mutta mikään toimenpide ei ole koskaan riskitön tai täysin kivuton. Kantasoluja kerätään joko verenkierrosta tai luuytimestä, keräämismenetelmä riippuu potilaan taudista.

Veren kantasolujen keräys luuytimestä tapahtuu nukutuksessa. Sen jälkeen selkä on vähän kipeä, sillä luun sisälle mennään operaatiossa neulalla takapuolen yläpuolelta. Kivusta selviää ihan normaalilla särkylääkkeellä.

Kantasolujen kerääminen verenkierrosta ei ole kivuliasta, mutta operaatio on vähän epämukava, sillä se kestää monta tuntia ja sen aikana ollaan makuuasennossa, koneeseen kytkettynä. Se ei ole maailman kivoin tilanne, mutta sitä ei voi verrata esimerkiksi hammaslääkäriin.

8) Kannattaako rekisteriin liittyä, jos kantasolujen luovuttamista pelkää oikeasti?

Ei. Jos rekisteriin on liittynyt, pitää olla sitoutunut luovuttamaan. Jos kantasoluja ei suostukaan luovuttamaan, se on kohtalokasta potilaalle, jonka verta muodostava kudos on tapettu, eikä hänen immuunijärjestelmänsä toimi.

Kannattaa harkita tarkkaan, haluaako luovuttaa, ja jos haluaa, niin sitten kannattaa ilman muuta liittyä.

9) Miksi kantasolurekisteriin voivat liittyä vain 18–40-vuotiaat? Minkä ikäiseksi asti voi toimia luovuttajana?

Mitä nuorempi luovuttaja on, sitä paremmin kantasolusiirto onnistuu ja sitä terveempi luovuttaja yleensä on.

Luovuttajan täytyy olla terve, jotta hän ei kärsi luovutustapahtumasta tai siirrä mitään tautia potilaalle, joka on muutenkin jo todella sairas. Mitä nuorempana rekisteriin liittyy, sitä parempi. Alaikäraja on kuitenkin 18, koska rekisteriin liittyvän täytyy olla vastuussa itsestään juridisesti.

Rekisterissä saa olla siihen asti, kunnes täyttää 56. Jos on tarjolla kaksi hyvää luovuttajaa, lääkäri valitsee yleensä nuoremman luovuttajan.

10) Miksi miehet, jotka ovat harrastaneet seksiä toisen miehen kanssa vaikka ainoastaan kerran elämänsä aikana, eivät voi liittyä rekisteriin Suomessa, mutta esimerkiksi Isossa-Britanniassa voivat?

Infektiotaudit leviävät niin paljon suuremmalla todennäköisyydellä miesten välisessä seksissä kuin tavallisessa seksisuhteessa. Sen takia noudatamme kansainvälisiä suosituksia.

Tämä asia nostetaan esiin kerran vuodessa. Maaliskuussa on seuraava iso kongressi, jossa jälleen kerran pohditaan, voitaisiinko miesten välistä seksiä harrastaneet hyväksyä kantasolurekisteriin mukaan.

Se, että Britanniassa voi liittyä kantasolurekisteriin, vaikka on joskus harrastanut miesten välistä seksiä, on heidän oma päätöksensä.

11) Voiko suomalainen kuitenkin saada kantasoluja brittimieheltä, joka on joskus harrastanut seksiä miehen kanssa?

Teoriassa kyllä, mutta silloin tehdään vielä tarkempi riskianalyysi luovuttajan kohdalla ja otetaan selvää hänen viimeaikaisista seksisuhteistaan ja seksikäyttäytymisestään.

12) Miten suuri osa potilaista parantuu kantasolusiirron avulla?

Se riippuu hirveästi taudista ja taudin vaiheesta, mutta voisi sanoa, että 80–90 prosenttia potilaista parantuu kantasolusiirron avulla. Kantasolusiirto on potilaan viimeinen toivo, eikä sitä lähdetä tekemään kevein perustein. Ensin hoidetaan lääkehoidolla ja muilla keinoilla, ja jos ne eivät tehoa, sitten lähdetään kantasolusiirtoon.

13) Mistä johtuu, että kantasolurekisterissä on miehiä huomattavasti vähemmän kuin naisia?

Naiset ovat vähän uhrautuvaisempia kuin miehet, se vain on niin. En tiedä, mistä se johtuu, mutta verenluovuttajissakin on sama homma, eli naisia on enemmän kuin miehiä, mutta ero ei ole ihan niin räikeä kuin kantasolurekisterissä, jossa miehiä on yksi kolmasosa ja naisia kaksi kolmasosaa.

14) Onko Suomen kantasolurekisterissä vähemmän jäseniä suhteessa muiden maiden rekistereihin?

Jäsenten määrä on ihan ok-tasolla, eli emme ole häntäpäässä, mutta emme myöskään kärkipäässä. Kirittävää olisi. Esimerkiksi Kyproksella on hirveän iso kantasolurekisteri suhteessa siihen, minkä verran ihmisiä siellä asuu.

Tavoitteenamme on, että 2 000–4000 uutta jäsentä liittyy rekisteriin vuosittain, sillä se riittää meidän tarpeisiimme.

Fakta: Liittymisehdot

Kantasolurekisteriin voivat liittyä perusterveet 18–40-vuotiaat miehet ja naiset.

Liittyvä ei saa painaa alle 50 kiloa. Liittyvän painoindeksi ei saa olla yli 35.

Kroonisesta sairaudesta, kuten diabeteksesta, kärsivä ei voi liittyä rekisteriin. Myös pysyvä lääkitys on esteenä.

Este liittymisille on myös se, jos henkilö polttaa yli 20 savuketta vuorokaudessa.

Naisen hemoglobiinin on oltava yli 125 g/l, miehen yli 135 g/l.

Rakenteelliset selkäviat, kuten välilevyn pullistuma, ovat esteenä liittymiselle. Myös voimakkaita reaktioita aiheuttavat allergiat estävät luovuttamisen.

Esteenä liittymiselle on myös miesten välinen seksi, sairastettu syöpä ja suonensisäisten huumeiden käyttö.

Soveltuvuutensa veren kantasolujen luovuttajaksi voi testata osoitteessa www.sovinkoluovuttajaksi.fi. Lisätietoa saa numerosta 029 300 1515 tai lähettämällä sähköpostia osoitteeseen kantasolurekisteri@veripalvelu.fi.

Liittymislomakkeen voi täyttää osoitteessa lyr.veripalvelu.fi, jonka jälkeen saa kotiin välineet sylkinäytteen antamiseksi. Tällä hetkellä Kantasolurekisterissä on ruuhkaa, joten sylkinäytteen ottamiseen tarkoitettujen tarvikkeiden saapuminen voi kestää. Näytteestä tehdään kudostyypitys.

Verenluovuttaja kelpaisi nyt käymään