20 vuoden aittasota päätökseen

Yli 20 vuotta kestänyt vääntö luvatta rakennetusta aittarakennuksessa on saamassa päätöksensä Kuopiossa.

Luhastensalon saaressa sijaitsevan aitan omistaja on jo aloittanut aitan purkamisen.

Viimeisen niitin asialle löi lokakuun alussa korkein hallinto-oikeus (KHO), joka hylkäsi aitan omistajan valituksen Kuopion hallinto-oikeuden puolitoista vuotta sitten tekemästä päätöksestä, jolla mahdollistettiin Kuopion kaupunki tekemään päätös purkamisesta.

–Purkaminen on jo käynnissä. Paikalla on enää kehikko pysytyssä, aitan omistaja kertoo Savon Sanomille.

Kuopion kaupunki antoi ensimmäisen purkumääräyksen 25-neliöiselle aitalle tammikuussa 1992.

Kaupunki ilmoitti, että rakennus on poistettava tai sille on haettava lupa. Lupa haettiin, mutta kaikki omistajina olleet perikunnan jäsenet eivät suostuneet allekirjoittamaan hakemusta.

Aitta sinällään oli rakennettu luvalliselle paikalle.

Asiaa ehdittiin käsitellä kahdeksan kertaa KHO:ssa, viisi kertaa Kuopion hallinto-oikeudessa ja sen edeltäjässä Kuopion lääninoikeudessa, kuusi kertaa Kuopion rakennuslautakunnassa ja ainakin kerran teknisessä lautakunnassa.

Lisäksi asiaan on päässyt tutustumaan muun muassa eduskunnan oikeusasiamies. Erilaisia uhkasakkoja ja maksuja rakennuksen haltijalle on määrätty useita.

Aitan omistaja teki kerran maille jopa kaivosvaltauksen malminetsintää varten. Rakennusviranomaiset eivät kuitenkaan hyväksyneet aittaa kaivoslain mukaiseksi talousrakennukseksi, joka ei tarvitse rakennuslupaa.

–Puran nyt rakennuksen, että tämä asia saadaan loppuun käsitellyksi, aitan omistaja sanoo.

Hänen mukaansa kiistasta tuli lopulta Daavid vastaa Goljat -taistelu.

– Ja tässä tapauksessa Goljat voitti.

Miehen mukaan aitan osat varastoidaan mahdollista uutta käyttöä varten.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Viranomaisille jättivoitto: Tulli on saanut paljastettua laajoja huumekauppiaiden käyttöhistorioita verkossa

Poliisi tavoittelee mielenosoituksiin varustautumisella myös pelotevaikutusta – esimerkiksi paineilma-aseen näkymisen ajatellaan rauhoittavan väkijoukkoa

Kuukausien terveyskeskusjonot lyhenevät viikkoon todennäköisesti vasta hallituskauden loppumetreillä

Viron poliisi ei ole käynnistänyt tutkintaa Silja Europalla menehtyneistä – "kuolemat eivät epäilyttäviä"

Kuinka jaksaa ja entistä pidempään? Itä-Suomen yliopiston uusi psykologian professori etsii keinoja työurien pidentämiseen

Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri otti aikalisän Sosterin kosintaan – "Ensin neuvotellaan ervassa!"

Harjavallan rikosepäily koveni: Teinityttöä epäillään murhan yrityksestä

Presidentti Niinistö tapasi Japanin pääministerin – keisari Naruhiton kruunajaiset huomenna

Mies äänitti usein luvatta oikeudenkäyntejä – Tuhannen euron sakossa muotovirhe

Johan Bäckman esitteli pronssisoturia MV-oikeudenkäynnin aluksi – syyttäjän mukaan hän ja MV-julkaisun perustaja tekivät toimittaja-kirjailijan elämästä piinaa

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.