41 euroa Thaimaassa tehdystä sameasta kulhosta

Iittala valmistuttaa osan Kastehelmi-sarjansa tuotteista Thaimaassa, mikä näkyy laadullisena erona.

Thaimaan-tuotantoa ovat 1,9-litrainen kulho ja kakkutarjotin. Eron Iittalan tehtaalla valmistettuihin huomaa, kun laittaa suomalais- ja thaimaalaisvalmisteiset tuotteet rinnakkain. Suomessa tehdyt ovat kirkkaampia ja valo heijastuu niistä hyvin, kun taas Thaimaassa valmistetut ovat sameita eikä valo kimaltele samalla tavoin.

Kulhon hinta on Iittalan verkkokaupassa 41 euroa ja kakkuvadin hinta 53,60 euroa.

–Väriero perustuu eroon lasimassan reseptissä. Olemme tiedostaneet sävyeron, mutta toistaiseksi hyväksymme sen. Meillä ei ole mahdollisuutta valmistaa näitä kahta tuotetta omalla tehtaallamme niin, että se olisi taloudellisesti järkevää, ja esimerkiksi iso kulho on kuluttajien haluama tuote, kertoo kuluttajapalvelupäällikkö Kirsi Lauttia Iittalan kuluttajapalvelusta.

Lauttia sanoo Iittalan saaneen jonkin verran palautetta värierosta.

Thaimaassa valmistetut tuotteet maksavat kuitenkin suhteessa saman verran kuin Suomessa valmistetut. Miksi?

–Vaikka thaimaalainen valmistus on edullisempaa kuin Suomessa, niin kulut, esimerkiksi markkinointikustannukset, jaetaan tasaisesti koko sarjalle.

Uusimmat

Kotimaa

7 000 asukkaan kaupunki sai kaksi kansanedustajaa, 54000 asukkaan kaupunki ei yhtään – "Nyt meillä on suorat yhteydet Arkadianmäelle"

Väitös: Rekkakuskien työ on täynnä "rytmihäiriöitä" ja ristiriitaisia odotuksia

Lähijunia kohtaan on virinnyt uutta kiinnostusta – pullonkaulana rataverkon tukkoisuus

Oulun laajan hyväksikäyttö- ja raiskausepäilyn ensimmäinen käräjäkäsittely alkaa tänään

Eduskunta aloittelee uutta vaalikautta – kansanedustajien valtakirjat tarkastetaan tänään

Yhden teepaidan valmistaminen kuluttaa saman verran vettä kuin ihminen juo 2,5 vuodessa: "Avaa vaatekaappisi ovi, ja aloita syvähenkinen mietiskely omista kulutustottumuksistasi"

Kotkassa syttyi palo Finexin 1  500 neliön teollisuushallissa – palo saatu toimitusjohtajan mukaan sammutettua

Eduskunta aloittaa työnsä tiistaina uudella kokoonpanolla

Jenni Passi haluaa välttämättä lapsen, jolla on Facebookin perustajan Mark Zuckerbergin geenit – kirjailija Jussi Lehmusvesi paljastaa, miksi

Munkki tarvitsee rekkakuormallisen huumorintajua, joten Isä Nasari joutuu kiusaukseen aina kun hän näkee tekstin: "Munkin tekee mieli kahvia"

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.