50 vuotta: Mika Sutinen hakee virtaa luonnosta ja liikunnasta

Lemmikkitarviketeju Mustin ja Mirrin toimitusjohtaja Mika Sutinen ei ole laskenut hiihtokilometrien määrää tänä talvena. Jotain kertoo se, että yhden viikonlopun aikana hän saattaa hiihtää noin 50 kilometriä.

Viisikymppinen mies on halunnut noudattaa terveitä elintapoja monella eri tavalla. Hän on ollut useana vuonna tuttu näky erilaisissa massahiihtotapahtumissa.

– Treenaan paljon, joskus ehkä liikaakin. Tällä hetkellä tavoitteellinen harjoittelu on ollut vuoden hyllyllä, ja hyvä niin. Lisäksi syön terveellisesti ja käytän kohtuullisesti alkoholia. Ei siihen sen suurempia kikkoja ole, sanoo hän.

Kansainvälistä lemmikkitarveketjua johtava Sutinen matkustaa työnsä puolesta paljon ympäri maailmaa. Vastapainoksi hän hakee lisää virtaa liikunnasta ja luonnosta.

– Jos minulla olisi elämässä johonkin enemmän aikaa, niin perhokalastus ja vapaalasku ottaisivat isomman osan ajasta, sanoo hän.

Vapaalasku on Sutisen mukaan laji, joka kirjaimellisesti koukuttaa. Jotkut uhraavat sille koko elämänsä.

– Ensin kiipeät neljä tuntia lumikengillä rinnettä ylös ja sitten lasket yhden laskun. Vaikea sitä on selittää, mutta joskus kiipeäminen on mukavampaa kuin laskeminen.

Perhokalastukseen hän jäi koukkuun myöhemmällä iällä oman poikansa innostuksen kautta.

– Hän sai joskus päähänsä, että hänestä tulee perhokalastaja. Ajattelin itse, että kyllähän se on liian vaikeaa. Nuori mies oli kuitenkin niin sitkeä, että pakkohan siihen oli mennä. Nyt olen jo aika hurahtanut siihen.

Kuopion Raviradantiellä syntyneen Sutisen lapsuuden haaveammatti oli luultavasti poliisi, koska isä ja isoisä olivat molemmat poliiseja.

Mutta ei tullut poliisin pojasta valtion virkamiestä. Tuli jotain muuta, mutta kovan työn kautta.

– Opin lukemaan neljävuotiaana. Vanhemmat laittoivat minut kouluun kuusivuotiaana kun kukaan ei enää jaksanut pitää minulle seuraa, sanoo hän nauraen.

Myöhäinen murrosikä puski nuoren miehen päälle lukiossa.

– Se johti siihen, että siellä aika meni kyllä rillutellessa. Jouduin sitten tekemään kohtuuttoman paljon työtä, että yleensä pääsin kauppakorkeakouluun, muistelee hän.

Pysyvästi Sutisen perhe asettui Savoon ja Kuopioon vuonna 2002. Hän laskee olevansa kolminkertainen paluumuuttaja.

– Täällä on kaikki mitä ihminen voi tarvita. Kuitenkin meidän liikenneruuhka on sitä, että ihmiset kuumenevat jos eivät pääse kerralla liikennevaloista läpi.

Perheen edellinen koti oli Huvilakadulla Helsingin Ullanlinnassa.

– Käymme vaimon kanssa siellä nostalgiakävelyllä Helsingissä ollessamme. Sieltä on hyviä muistoja, mutta ei minulla sinne ikävä ole, sanoo hän.

Puoli vuosisataa mittarissa ei ole nykypuussa oikein vielä ikä eikä mikään. Mutta siinä hetkessä on kuitenkin sopivaa vähän tarkastella elämän kulkua.

Sutinen sanoo, että elämä on kohdellut häntä hyvin.

– Kyllähän minulla on tähän saakka käynyt elämässä hyvä tuuri, minkään muun ääneen sanominen ei olisi kovin reilua. Olen saanut reilusti enemmän kuin yhdelle ihmiselle kuuluu, myöntää hän.

Sutisella on erinomainen parisuhde vaimonsa Sannan kanssa, viisi tervettä lasta ja mielenkiintoinen työ sekä riittävästi terveyttä, joka ei rajoita harrastamista.

– Ei minulla ole enää mitään suurempia suorituspaineita, ja se on samalla hyvin vapauttavaa.

Tilanne ei ole laskenut miehen työmotivaatiota, vaan pikemminkin päinvastoin.

– Työni on helkkarin kivaa, enkä tiedä mitään tämän mukavampaa. Ennätän hiihtää, kalastaa ja tehdä mitä vaan. Koen suurta kiitollisuutta siitä, että elämässäni on käynyt hyvin.

Syntymäpäivänään sunnuntaina Sutinen on perheensä ja ystäviensä kanssa Ranskan Chamonix´ssa.

– Ajattelin mennä mäkeen. Kymmeneltä olen hissijonossa lasten kanssa, sanoo hän.