AL: Eläinten kouluttamista voi ensi vuonna opiskella yliopistossa Suomessa

Tampereen yliopistossa alkaa vuonna 2016 eläinkouluttajan vuoden mittainen koulutus, kertoo Aamulehti. Kyseessä on täydennyskoulutus ammattilaisille, jotka tarvitsevat syventävää ja tieteellistä tietoa eläimistä työssään. Tämänkaltainen yliopistotasoinen koulutus on ensimmäinen laatuaan Suomessa.

Ohjelman tieteellinen perusta on psykologian sovelletussa käyttäytymisanalyysissä ja oppimisen tieteessä.

Yksi pääkouluttajista on eläinten käyttäytymisen ja koulutuksen asiantuntija Jirka Vierimaa. Vierimaan mukaan yliopistolliselle eläinkoulutukselle on tilausta. Tähän asti eläinkouluttajan koulutukset ovat olleet yksityisyritysten ja uuden ammattitutkinnon varassa.

Ohjelma keskittyy monenlaisten eläinten oppimiseen, mutta kuitenkin lähinnä nisäkkäisiin ja selkärankaisiin. Erityisesti keskitytään harrastuseläinten, kuten koirien ja hevosten oppimiseen.

Aloituspaikkoja koulutukseen on 20, mutta tarkempia hakuedellytyksiä ei vielä kerrota. Ohjelman laajuus on 20 opintopistettä. Vierimaan mukaan sosiaalisen media ja sähköposti ovat täyttyneet innostuneista viesteistä.