AL: Päivi Räsänen kutsuttiin hätiin istuntosalista, kun pikkujouluissa epäiltiin alkoholimyrkytystä

Lääkärikansanedustaja Päivi Räsänen (kd.) kutsuttiin apuun eduskunnan täysistuntosalista torstai-iltana, kun toisaalla eduskunnassa epäiltiin alkoholimyrkytystä pikkujouluihin osallistuneella henkilöllä. Tapauksesta kertoo Aamulehti

Lehden mukaan perussuomalaisia edustava henkilö oli oksennellut eduskunnan käytävälle eikä pysynyt pystyssä. Kyse ei ollut kansanedustajasta.

Kristillisdemokraattien Räsänen oli osallistunut torstai-iltana alkoholilakia käsittelevään keskusteluun täysistuntosalissa, kun hänet kesken istunnon pyydettiin lääkärinä arvioimaan henkilön vointia.

– Kyllähän se tosi ristiriitaiselta tuntuu, että eduskunnassa on käynnissä keskustelu, jossa alkoholin haitoista puhutaan, ja samaan aikaan talossa tapahtuu näin, sanoo Räsänen Aamulehdelle.

Lääkärinä toiminut Räsänen ei voi kertoa tarkemmin yksittäisen potilaan voinnista, koska häntä sitoo vaitiolovelvollisuus.

Aamulehden mukaan eduskuntaan tilattiin ambulanssi, johon rajusti oksennellut potilas kannettiin. Aamulehti kirjoittaa, että vahvassa humalatilassa ollutta perussuomalaisten kansanedustajaa Teuvo Hakkaraista oli pyydetty poistumaan potilaan luota, kun tätä kannettiin ambulanssiin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.