AL: Wikileaks julkaisi ensimmäiset Suomi-tekstit

Paljastussivusto Wikileaks on julkistanut ensimmäiset Suomea koskevat diplomaattien kirjoitukset, kertoo Aamulehti.

Toinen toissapäivänä julkaistuista teksteistä on Liettuasta lokakuulta 2008. Se on muistio kokouksesta, jossa Pohjoismaiden ja Baltian sekä Yhdysvaltojen virkamiehet keskustelivat muun muassa Georgian, Moldovan, Irakin ja Afganistanin ajankohtaisista kysymyksistä.

Muistiossa viitataan kahdessa kohtaa Suomen edustajan Pilvi-Sisko Vierroksen puheisiin. Ensimmäisessä hän kertoi pitävänsä EU:n läsnäoloa Etelä-Ossetiassa ja Abhasiassa tärkeänä. Hän sanoi kuitenkin olevansa huolissaan siitä, että tarkkailijoilla on ollut vaikeuksia päästä Etelä-Ossetiaan. Toisessa Vierros kommentoi Moldovan tilannetta. Muilta osin Suomea tai suomalaisia ei mainita.

Toinen vuodettu asiakirja on Oslosta kesäkuulta 2009. Siinä yhdysvaltalainen diplomaatti lähinnä selostaa, mitä Norjan entinen puolustusministeri Thorvald Stoltenberg on kirjoittanut pohjoismaiden välisestä yhteistyöstä ulko- ja turvallisuuspolitiikassa. Stoltenbergin alkuperäinen raportti oli julkinen asiakirja.