Aamulehti puolustaa uutisointiaan Niinistöstä ja Fortumista – Niinistö otti kantaa julkaisemalla runon

Aamulehti puolustaa uutisointiaan presidentti Sauli Niinistön roolista valtionyhtiö Fortumin päätöksessä lähteä mukaan Fennovoiman ydinvoimahankkeeseen.

Aamulehti kertoi maanantaina paperilehdessään julkaistun uutisen otsikossa, että "Niinistö komensi Fortumin Fennovoimaan". Lehden etusivun otsikkona oli "Fortum Fennovoimaan Sauli Niinistön käskystä".

Aamulehden päätoimittaja Jussi Tuulensuu sanoo sähköpostitse STT:lle, että otsikot tehdään niin, että ne vastaavat jutun sisältöä.

– Niin myös tässä tapauksessa, Tuulensuu kirjoittaa.

Journalistin ohjeiden mukaan otsikoille on löydyttävä jutun sisällöstä kate.

 

Niinistö kiistää painostuksen ja julkaisi kala-aiheisen runon

 

Uutinen perustui Aamulehden toimittajien Lauri Nurmen ja Matti Mörttisen uuteen kirjaan Niinistöstä. Presidentti on kiistänyt jyrkästi kirjan pohjalta tehdyn väitteen, että hän olisi painostanut Fortumia osallistumaan Fennovoimaan.

– Väite on käsittämätön. Sen tueksi ei ole edes yritetty esittää yhtään faktaa. En ole millään tavalla ollut vaatimassa Fortumia mukaan hankkeeseen, Niinistö kirjoitti blogissaan keskiviikkona.

Niinistö otti kantaa viime päivien keskusteluun torstaina julkaisemalla Facebook-sivuillaan kala-aiheisen runon. Runo on vuosina 1889–1962 eläneen runoilija-pappi Lauri Pohjanpään kirjoittama ja kulkee nimellä Kalajuttu.

Niinistön julkaisema runo kertoo pojasta, joka kalastaa kiisken. Hän alkaa kutsua sitä särjeksi. Kun tarina kulkee suusta suuhun eri ihmisten välillä, kala kasvaa lopulta "suuren suureksi loheksi".

KALAJUTTU Oli ruuhessa poika, ja koukkuhun se sylkäs: tulkoon kala! Ja eikös kohta korkkia veden alle viedä ala! Mut...

Julkaissut Sauli Niinistö Torstai 16. elokuu 2018

 

 

Nurmi ei ota kantaa otsikointiin

 

Nurmi korosti keskiviikkona STT:lle, ettei kirjassa esitetä väitettä painostuksesta. Sen sijaan kirjassa sanotaan, että Niinistö "teki pääministeri [Juha] Sipilälle ja Fortumin hallituksen puheenjohtajalle Sari Baldaufille tiettäväksi tilanteen vakavuuden".

Lisäksi Aamulehden jutussa kirjoitetaan, että "hallitus pakotti Niinistön tahdon mukaisesti Fortumin osakkaaksi" Fennovoiman hankkeeseen.

Nurmi sanoi, ettei ollut itse laatimassa kirjoittamansa lehtijutun otsikoita, vaan kyseessä oli "Aamulehden tekemä journalistinen otsikointiratkaisu".

– En ota kantaa otsikointiratkaisuihin. Niissä on aina otsikoinnin vapaus, Nurmi sanoi.

Tuulensuu kertoo, että Aamulehti ei ole saanut oikaisupyyntöjä Niinistöä ja Fortumia koskevasta uutisoinnista.

Tuulensuu kommentoi asiaa lyhyesti sähköpostitse. Hän ei halunnut vastata puhelimitse lisäkysymyksiin aiheesta.

Julkisen sanan neuvostosta kerrotaan, ettei sille ole tällä viikolla tullut Aamulehteä koskevia kanteluita.

Kalajuttu

Niinistö siteerasi Lauri Pohjanpään kala-aiheista runoa

Presidentti Sauli Niinistö julkaisi torstaina Facebookissa runon, jonka voi olettaa kommentoivan viime päivien Fennovoima-kohua.

Runo on vuosina 1889–1962 eläneen runoilija-pappi Lauri Pohjanpään kirjoittama ja kulkee nimellä Kalajuttu. Se on julkaistu muun muassa Pohjanpään teoksessa Sininen hämärä vuonna 1933.

Runo alla kokonaisuudessaan.

"Oli ruuhessa poika, ja koukkuhun
se sylkäs: tulkoon kala!
Ja eikös kohta korkkia
veden alle viedä ala!

Mut katsoppas, kalan millisen
soi onkeen veden valta:
pikkirikkinen, piikkinen kiiskinen
nous ilmoille aaltojen alta!

Mut kuka nyt kiiskejä onkisi,
sanoi pojalle pojan järki.
Ja uljaasti huutaa kuikkasi:
- Hei vaan, ja taas tuli särki!

- Se on, poika, jo kohta kalamies,
isä niitulla hymähteli.
Tais saada oikein ahvenen,
siihen veisteli iso veli.

Ja pikkusisko kotihin
jo piennarta mennä väänti.
- Näin suuren kalan veikko sai,
se jo veräjän alla äänti.

Joku eukko tuvassa kahvia
joi ryysti, ja suu jäi auki:
- Voi ihmettä, - paljon kiitoksia! -
jopas oli emähauki!

Pian kolmannessa talossa
joku kahvikullan luona
jo kertoi: Villekin kalan sai,
joka oli kuin lampaan vuona!

Ja tuskin vaan oli aamunsuu
se kullankallis ohi,
kun viaton kiisken-poikanen
oli suuren suuri lohi."

Fortum Fennovoimaan liittyvästä painostusväitteestä: ”Firman oma päätös”

Presidentti Niinistö kiistää uutuuskirjan pohjalta esitettyjä väitteitä: "En millään tavalla painostanut"

Uutuuskirja paljastaa: presidentti Niinistö pani arvovaltansa peliin kikyn puolesta salaisessa tapaamisessa