Tällaisia olivat huumekätköt - Aarnion hasiksia päätyi Kuopioon

Törkeistä huumerikoksista tuomitun Jari Aarnion järjestelemiä hasiseriä päätyi pääkaupunkiseudun kautta Kuopioon paljon aiemmin tiedettyä enemmän.

Aarnio tuomittiin joulukuussa Helsingin käräjäoikeudessa isojen hasiserien järjestelemisestä Hollannista Suomeen. Oikeuden tekemän arvion mukaan kuopiolainen 55-vuotias mies osti Aarnion rikoskumppanilta hasista ainakin 7,5 kiloa vuosina 2011–2012.

Se tarkoittaa useita tuhansia käyttöannoksia huumetta. Katukauppa-arvoltaan noin iso ainemäärä olisi vastannut todennäköisesti 50 000–100 000 euroa riippuen siitä, myytiinkö sitä eteenpäin gramma-annoksia vai isompina erinä.

Hasiksen ostaja säikähti, kun kuvio selvisi

Kuopiolaismies tuomittiin vuonna 2012 vajaasta kahdesta hasiskilosta ehdolliseen vankeuteen ja menettämään 16 000 euroa rikoshyötynä valtiolle. Miehen yhteydenpidon laajuus Aarnion rikoskumppaneihin selvisi kuitenkin vasta paljon myöhemmin oikeudenkäynnin aikana 2015.

Mies itse kertoi, ettei hän ollut tiennyt Aarniosta yhtään mitään. Hän kertoi oikeudessa, että oli pikkutekijä, joka oli yllättäen tullut sekaantuneeksi isompaan asiaan kuin oli osannut arvatakaan. Oikeudenkäynnissä mies esiintyi jopa pelokkaasti ja välttelevästi kuultuaan, keiltä hasikset olivat peräisin.

Kuopiolaismiehen tapaus kertoo kuitenkin, miten huumeita ylipäätään levitetään Suomessa. Lähes aina ne lähtevät levitykseen pääkaupunkiseudulta, jonne tulee ulkomailta vilkkaasti sekä rekka-, laiva- että lentoliikennettä.

Näin kätköillä toimittiin

Oikeudessa kävi ilmi, että kuopiolaismies tunsi Kortekallion sukua vuosien takaa. Edesmenneen huumekauppiaan Miika Kortekallion naisystävä Mari Romano oli kuopiolaismiehen tuttuja ainakin 1990-luvulta asti. Romano tuomittiin Aarnion rikoskumppanina ehdottomaan vankeuteen niin kuin Aarniokin.

Tutkinnan mukaan Romano ja kuopiolaismies sopivat tapaamisia tekstiviesteillä. Viesteissä kirjoiteltiin lyhyesti ja peitellysti esimerkiksi tyyliin, että "nyt olisi" tai "otatko kaksi".

Sen jälkeen mies ajoi autollaan Vantaalle tai Helsinkiin. Romano näytti hänelle kätköpaikan, josta mies haki hasista sopimansa määrän.

Vaikka usein huumekaupassa puhutaan maastokätköistä, todellisuudessa kätköt eivät ole aina kovinkaan syrjässä maastossa. Käytännössä ne voivat olla aivan kulkureittien vieressä, mutta muut ihmiset eivät vain niitä huomaa, vaikka käytännössä jopa kävelisivät niiden yli tai ohi.

Aarnion liigan kätköistä yksi oli Vantaan Korsossa kerrostalon alakerrasta vuokratusta autotallista. Se oli yleensä lukossa, mutta kun ostajan oli sovittu tulevan paikalle, ovi oli jätetty lukitsematta. Ostaja meni sisään, otti sopimansa paketin ja poistuessaan jätti autotallin ovenrivan tiettyyn toiseen asentoon.

Asia tuli ilmi, kun kaksi henkilöä kertoi autotallista poliisille kuulusteluissa toisistaan tietämättä.

Toinen tapa välittää huumeita oli, että ostaja haki hasispaketin parkkihallista. Hänelle oli kerrottu auto, jonka peräkontista hän sai paketin ottaa. Joskus ostaja jätti oman autonsa kauppakeskuksen parkkipaikalla ja poistui sovituksi ajaksi muualle. Sillä aikaa hänen autonsa sisälle vietiin paketti hasista.

Kuopiolaismiehen ehdollinen tuomio on jo takana päin.

Aarnion ja Romanon tuomiot eivät ole lainvoimaisia, vaan valitusaika niistä on kesken.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Vankeinhoidon johtaja: Julkkisvangeille ei poikkeuksia - sananvapaus koskee tosin kaikkia

Uusi suunnitelma: Aarnio oli valmistelemassa jo uutta huumekauppaa

Aarnion virkatöitä joudutaan avaamaan ja selvittämään uudestaan

Lavastettu mies saa Aarniolta korvauksia - vain pieni osuus pyydetystä

Huumepoliisi, maalla asuva rouva ja jengipomo olivat uskomaton yhdistelmä

Näin Aarnio häiritsi Kuopion huumepoliisien tekemää tutkintaa

Kommentti: Aarnio upotti oikeudessa itse itsensä

Oikeus: Leppävirran naiselle pitkä vankeustuomio hasiskaupoista

Oikeus: Jari Aarniolle 10 vuotta vankeutta