Abloyn palossa saastui tehtaan lähiympäristö

Joensuun Abloyn pintakäsittelylaitoksen palossa saastunut alue näyttää rajoittuvan tehtaan lähiympäristöön. Lumilaskeumamittausten perusteella sadan metrin päässä laitoksesta esimerkiksi sinkki-, kupari- ja kromipitoisuudet olivat selvästi koholla. Sen sijaan 200 metrin päässä mittaustulokset olivat puhtaampia.

- Syanidituloksia ei vielä ole käytettävissä. Syanidi kuitenkin hajoaa UV-säteilyn, lämmön ja otsonin vaikutuksesta, joten en näkisi tässä suhteessa mitään vaaraa, toteaa Pohjois-Karjalan ympäristökeskuksen ylitarkastaja Juha Aho.

Lähiojista tehdyistä mittauksissa on saatu viitteitä, että haitallisia aineita on virtauksen mukana kulkeutunut myös kauemmas. Tutkimuksista lisää tietoa saadaan ensi viikon aikana.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.