Aikataulun pettäminen sapettaa eniten putkiremonteissa

Putkiremonteissa aikataulun viivästyminen aiheuttaa asukkaille eniten tyytymättömyyttä. Tämä käy ilmi Valtion teknillisen tutkimuskeskuksen VTT:n julkaisemasta tutkimuksesta.

Tutkimuksen mukaan tyytyväisimmät putkiremontin teettäneet asukkaat ovat saaneet vaikuttaa omaa asuntoaan koskeviin ratkaisuihin. Lisäksi heille on tiedotettu riittävästi remontin haitoista.

Putkiremonttien tarve lisääntyy Suomessa lähivuosina.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Metelöivätkö naapurit tahallaan, vainoavatko sukulaiset vanhojen riitojen takia? Ikäihmisten elämää rajoittavan epäluulon syitä kannattaa selvittää

Suomi on maailman ykkönen kuminan tuotannossa – Miksi suomalaiset ovat onnistuneet paremmin kuin ruotsalaiset?

Osteoporoosi tunnistetaan Suomessa edelleen huonosti – luukatoon liittyviä luunmurtumia todetaan Suomessa vuosittain noin 30  000–40  000

Lauantaina helle hellii etenkin maan länsiosaa

Uutisvuoksi: Ex-ministeri Kimmo Tiilikainen hakee Ruokolahden kunnanjohtajaksi

Hellelukemat paukkuivat perjantaina maan länsiosissa – helleraja voi paukkua lauantaina Kuopiossakin

Etätyöhön tulisi olla lakisääteinen oikeus, toimihenkilöliitto Erto ehdottaa

Bukarestista saapuneet ohjattiin suoraan koronatestiin Helsinki-Vantaalla – Testistä voi yhä kieltäytyä, mutta tulevaisuudessa viranomaiset voivat määrätä matkustajia menemään suoraan testiin

SDP:ssä halutaan kansalaisille mahdollisuus esittää keskustelualoitteita päätöksentekijöille – aloitteita voisi tehdä kunta-, maakunta-, eduskunta- ja EU-tasolla

Mannerheimin salonkivaunu töhrittiin Mikkelissä, spraymaali imeytyi ainutlaatuisen vaunun puupaneeleihin –  Museojohtaja: "Kyllä tässä aika suuri vahinko on tehty"

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.