"Kansakunnat ovat aina olleet monikulttuurisia ja olemaan sitä myös jatkossa"

Itä-Suomen yliopiston rehtori Jukka Mönkkönen otti lukuvuoden avajaisten puheessaan Kuopiossa kantaa yhteiskunnan kiristyneeseen ilmapiiriin.

– Talousongelmien seurauksena kasvava työttömyys, yleinen näköalattomuus ja eriarvoistuminen tunnetusti kiristävät myös kansalaisten asenteita, joka johtaa vastakkainasettelun vahvistumiseen eri väestöryhmien välillä.

Kehitys on näkynyt kiivaana keskusteluna monikulttuurisuudesta, vihapuheena ja jopa avoimina väkivallan tekoina. Mönkkönen sanoo, että monikulttuurisuus on vaikeaselkoinen käsite.

– On joka tapauksessa selvää, että ajatus homogeenisestä Suomesta on utopia, jolle ei löydy tukea historiasta, väestörakenteesta sen paremmin kuin geenitutkimuksestakaan. Kansakunnat, Suomi mukaan lukien, ovat aina olleet monikulttuurisia ja tulevat sitä jatkossakin olemaan.

Rehtori muistuttaa, että umpiossa ei kasva mikään.

– Sivistys, tiede, taide ja kaikkinainen inhimillinen kehitys edellyttävät mahdollisimman monipuolista, avointa ja syvällistä kanssakäymistä ihmisten kesken ihonväristä, kansallisuudesta, etnisestä taustasta, kulttuurisesta perimästä riippumatta.

Rehtori Mönkkönen puhui myös hallituksen koulutusleikkauksista.

– Nämä leikkaukset ovat yllättäneet monet ja nostattaneet oikeutetusti laajan vastalauseiden aallon. On hienoa huomata, että suomalaiset kokevat koulutuksen ja tutkimuksen olevan menestyksemme avaimia myös tulevaisuudessa ja haluavat puolustaa sen resursseja.