Ajokeli kohenee lauantaina, lännestä luvassa sateita sunnuntaiksi

Perjantaina monin paikoin Suomea piinannut huono ajokeli loppuu lauantaipäivään mennessä, kerrotaan Ilmatieteen laitokselta. Lauantaista on tulossa viikonlopun paras päivä, sanoo päivystävä meteorologi Ari Mustala.

– Huono ajokeli loppuu lauantaina, ja sitä seuraa tavallinen talvikeli. Lunta sataa vain paikoin ja heikosti, Mustala sanoo.

Sää on lauantaina sunnuntaita kylmempi koko maassa.

– Ainoastaan Lounais-Suomessa lämpötila on vähän nollan yläpuolella. Lapissa on paikoin 15 astettakin pakkasta.

Sunnuntaina Suomeen leviää lännestä runsaampia sateita ja lauhempaa ilmaa.

Sateet sulattavat perjantaina pyryttäneen lumen Etelä-Suomessa, jossa vesisadetta on tiedossa 5–10 millimetriä.

– Sade saapuu vetenä Kuopion korkeudelle asti. Maan keskiosaan on tiedossa räntäsadetta, kertoo Mustala.