Aki Kaurismäki lähti tukemaan kaivoshankkeita vastustavia savolaisia

Kaivoshankkeita Tuusniemellä, Heinävedellä ja Leppävirralla vastustava Pro Tuusniemi -liike on saanut nimekkään tukijan elokuvaohjaaja Aki Kaurismäestä.

Liikkeen jäsen Ulla Levämäki kertoo lähestyneensä Kaurismäkeä kirjeellä ja saaneensa vastauksen. Nyt Kaurismäen kuva komeilee Pro Tuusniemen Facebook-sivuilla.

– Kaurismäki kertoi sihteerinsä välityksellä, että hänen kuvansa, nimensä ja äänensä on meidän käytettävissämme taistelussamme kaivosjättejä vastaan, Levämäki kertoo.

Kaurismäki on ollut ympäristöasialla aiemminkin. Helmikuussa hän luopui taiteen akateemikon arvonimestä vastalauseena hallituksen mielestään tuhoisalle metsä- ja kaivospolitiikalle.

Kaurismäen mukaan nykyhallitus, kuten edeltäjänsäkin, kieltäytyy uudistamasta kaivoslakia.

Kansainvälisesti tunnettu Kaurismäki nimitettiin taiteen akateemikoksi vuonna 2008.