Akvaariovuodosta tuli perheelle jättilasku

Akvaarion hankinta on käymässä kalliiksi suonenjokelaisille Janne ja Hanna Kauhaselle.

Pariskunnan joulukuussa 2011 ostaman akvaarion kulma petti tammikuun alussa, vain vähän yli kolme viikkoa hankinnan jälkeen. 240-litrainen akvaario tyhjeni lähes kokonaan asunnon olohuoneen lattialle. Kalat kuolivat ja vesi vahingoitti asuntoa ja omaisuutta.

– Onneksi satuin olemaan kotona. Suojasin seinän vierukset matoilla, peitoilla ja pyyhkeillä ja yritin pyyhkiä rätillä vettä lattialta, Janne Kauhanen kertoo.

– Aukaisin lattian heti, vuokrasin rakennuskuivurit ja aloin kuivattaa rakenteita.

Kauhasten mukaan akvaarion silikonisauma petti valmistusvirheen vuoksi.

 

Vakuutusyhtiö ei korvannut vahinkoa, koska akvaario oli uusi. Kauhasten mukaan kuluttaja-asiamies taas olisi ottanut hampaisiinsa suonenjokelaisen kaupan, josta akvaario oli ostettu.

– Kaupan vastuullehan tämä ei ainakaan kuulu. Valitsimme akvaarion kuvastosta, kauppa tilasi sen ja noudimme sen liikkeestä. Pakkausta ei ole edes avattu kaupassa.

Kauhaset päätyivät haastamaan käräjille akvaarion maahantuoneen Suomen Akvaariotukku Oy:n, jonka he katsoivat markkinoineen vialliseksi osoittautunutta akvaariota omana tuotteenaan. Yhtiö kiisti tämän, ja kertoi vain tuoneensa tuotteen Saksasta Suomeen. Sen mukaan vastuu on saksalaisen Hagen Deutschlandin, jonka nimi oli pakkauksen päällä.

Helsingin käräjäoikeudessa Kauhaset vaativat Akvaariotukkua korvaamaan 2 940 euroa akvaariovuodon aiheuttamista vahingoista, oikeudenkäyntikuluja lähes 7 400 euroa ja asianosaiskuluja 1 100 euroa.

Kauhaset hävisivät vahingonkorvaus- ja tuotevastuujutun, ja lasku kasvoi Akvaariotukun oikeudenkäyntikuluilla yli 4 800 eurolla. Noin 600 euron akvaariohankinnan hintalappu kohosi lopulta yli 16 000 euron.

– Oikeusturvavakuutus korvaa omia oikeudenkäyntikulujamme, mutta jää siinä silti akvaariolle hintaa.

Käräjäoikeus perusteli 24. lokakuuta antamaansa tuomiota sillä, että saksalaisyhtiö oli koonnut akvaarion eri puolilla maailmaa valmistetuista osista Saksassa ja oli sen vuoksi katsottava tuotevastuulain mukaan maahantuojaksi.

 

Kauhasten asianajaja Pauli Markkanen on jo ilmoittanut Helsingin käräjäoikeudelle tyytymättömyytensä sen päätökseen. Hovioikeuskäsittely vaatii muutoksenhakuluvan, jonka Markkanen uskoo saavansa.

– Tämä on niin erikoinen tapaus, että asia menee ihan varmasti hovioikeuteen.

Markkanen sanoo, että hovioikeuteen mennään lain soveltamisen takia.

– Katsomme, että käräjäoikeus on tulkinnut tuotevastuulakia väärin.

Varsinaisen valituksen Markkanen valmistelee seuraavan kolmen viikon aikana. Hovioikeuden päätökseen menee hänen arvionsa mukaan helposti vuosi.

Kauhaset ja Markkanen kertovat, että koko ruljanssi olisi voinut olla parhaimmillaan ohi jo kauan sitten.

– Meitä kehotettiin heti alussa ottamaan yhteyttä Hageniin. On otettu, mutta yhtään vastausta ei ole tullut, Janne Kauhanen sanoo.

– Tämä koko prosessi kertoo, kuinka vaikeaa on löytää ketään vastuuseen, kun tuotteessa on vikaa tai sattuu muuten vahinkoa.