"Alkaa tekemään" herättää tunteita

Ilmaisu "alkaa tekemään" on tästä lähtien hyväksyttyä yleiskieltä. Kielenhuoltajat päästivät kuumia tunteita herättävän ilmaisun pannasta tänään.

Ryöpytystä ei ole tullut Kotimaisten kielten keskukseen asti, mutta keskustelupalstoilla ja sosiaalisessa mediassa ratkaisu on puhuttanut puolesta ja vastaan. Eikö mikään enää ole pyhää, on kyselty.

Uusi suositus otetaan huomioon Kotimaisten kielten keskuksen julkaisemissa kielenhuollon ohjeissa ja Kielitoimiston sanakirjan tulevissa versioissa.

Aikaisemmin kielenhuollon ohjeena on ollut, että kirjakielessä oikea muoto on "alkaa tehdä". Muotoa alkaa tekemään on pidetty murteellisena ja puhekielisenä. Nykyisin se on kuitenkin levinnyt ja yleistynyt käyttöön kaikkialla Suomessa.

Kielitoimiston mukaan "alkaa tekemään" -ilmaus on ollut jo vuosia kestoaihe Kielitoimiston neuvontaan tulleissa kysymyksissä. Viimeksi ilmaisun hyväksymisestä kirjakieleen keskusteltiin lautakunnassa vuonna 2004. Tuolloin aiempi ohjeistus jätettiin ennalleen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.