Ammattikoulusta suoraan yrittäjiksi

Varkautelaisten Eero Timosen ja Eija Hämäläisen tulevaisuudenkuviot ovat harvinaisen selvät: töihin omaan yritykseen.

Kaksikko valmistui perjantaina puuartesaaneiksi Savon ammatti- ja aikuisopiston kulttuurialalta Varkaudesta.

Nelikymppinen Hämäläinen on pyörittänyt omaa yritystä jo opiskelun ohessa, 18-vuotiaasta Timosesta tuli yrittäjä kuukausi sitten.

Nuori puuseppä jatkaa sukunsa perinteitä isoisän entisessä verstaassa.

–Parasta tässä on nähdä kättensä jälki ja se, kuinka suunnitelmat toteutuvat valmiiksi tuotteiksi, hän sanoo.

–Tämä on työ, harrastus, kaikki ja mikä parasta, voin tehdä tätä kotona omassa autotallissa, iloitsee puolestaan Hämäläinen.

Uusimmat

Kotimaa

Sipilä hallitusneuvotteluista: Kaikki on vielä auki –  Rinteen mukaan menoja ei tarvitse lähteä leikkaamaan yhtään

Rikolliset lähettävät Postin nimissä taas uusia huijausviestejä

Uskaltaako kauppasodan keskelle joutuneen Huawein puhelimen vielä ostaa? – "Kuluttajasuojalaissa ei ole otettu tällaista huomioon"

Lakimiesliitto vaatii työnantajaa puuttumaan tuomareiden, syyttäjien ja lakimiesten kohtaamaan vaikuttamiseen

Kevätkylvöt etenevät hyvin, viljelijät toivovat nyt sopivasti sateita

Kuopiossa on eniten kesämökkejä koko Suomessa – tilaston ykkössija tuli niukalla erolla toiseen savolaiskaupunkiin verrattuna

Yksityisille palveluille on kysyntää, lapsiperheet osaavat jo pyytää apua ruuhkavuosiin

Keskustalaiset ovat onnistuneet nostamaan Brysseliin muitakin kuin valtakunnanpoliitikkoja – "Kiersin joka ikisen Itä-Suomen kunnan vähintään kahdesti"

Tuhkarokkoa ja lääkkeille vastustuskykyisiä bakteereja tavattiin Suomessa edellisvuotta enemmän

Enemmistö EU-vaalien ehdokkaista ei purkaisi Venäjä-pakotteita – "Tilanne on yhä lähempänä Venäjän todellista miehitystä"

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.