Ampiaiset hyökkäsivät päiväkotilasten kimppuun Lappeenrannassa

Ampiaisparvi on hyökännyt ulkoilemassa olleen päiväkotiryhmän kimppuun Lappeenrannassa. Ampiaiset pistivät kuutta lasta ja yhtä päiväkodin työntekijää.

Lappeenrantalainen Lappeen päiväkotiryhmä oli ulkoilemassa luontopolulla, kun yksi lapsista tallasi vahingossa maa-ampiaispesän reunaan.

Yhteensä päiväkodin lähimetsässä oli ulkoilemassa 13 lasta ja kolme päiväkodin työntekijää.

Päiväkodin johtaja Heli Puhakainen kertoo STT:lle, että lapset olivat 3–5-vuotiaita.

– Kukaan ei joutunut onneksi sairaalaan, Puhakainen sanoo.

Paikalle pyydettiin apua välittömästi hätänumerosta. Paikalle tuli kaksi ambulanssia hoitamaan ja tarkkailemaan pistoksen saaneita. Päiväkodin henkilökunta on välittömästi ollut yhteydessä lasten vanhempiin, ja ensihoitajat ovat antaneet vanhemmille ohjeet lasten voinnin tarkkailuun.